Joutukaa sielut on aikamme kallis, vuotemme virtana vierivi pois

Äkkiä se taas meni. Se vuosi siis. On syytä ehkä alkaa uskomaan siihen, mitä vanhemmat ihmiset ovat sanoneet jo kautta aikain... että iän karttuessa alkaa vuodetkin vierimään nopeammin.

Vuoden aikana Pikku-Piian autoon on mahtunut niin nuoria kuin vanhoja asiakkaita. Mukavia ja vähemmän mukavia. Hiljaisia ja puheliaita.

Autotkin ovat vaihtuneet vuoden aikana muutamaan kertaan. Ensin mersu vaihtui uuteen mersuun. Sitten Anjovis uuteen Anjovikseen. Lokakuun lopussa tuli aika hyvästellä Anjovis lopullisesti, kun uudet tallimääräykset astuivat voimaan. Nyt Piikasen voi nähdä vetämässä sikeitä Raunin tolpalla Letukan tai Fåårdin ratin takana. Niin ja satunnaisesti myös Mersun kanssa ajelemassa, eihän Piika nyt rakastaan kokonaan voi hylätä <3

Uuden vuoden piti olla vapaata Piikaselle, mutta suunnitelmat tuppaavat aina vaihtumaan ja niin Piika pääsee rakkaan mersunsa kanssa taipaleelle vuoden vaihtuessa. Tiedossa on lämmin jälleennäkeminen.

Piika lähettää tätä kautta myös terveiset ja uuden vuoden toivotukset keskuksen väelle! Kiitokset kuluneesta vuodesta :)

Ja välittäpä Piika tätä kautta vielä kiitokset eräälle pikkuneidille, jolta sai joulun alla possupiparin. Se oli ensimmäinen joulupipari tälle vuoden ja maistui ihanan jouluiselta :)

Kohta alkaa vuoden toiseksi viimeinen yövuoro, joten Piikalikka lähtee orientoitumaan työntekoon. Odotettavissa on varmasti vilkas ja työntäyteinen vuoro...NOT!

Hyvää loppuvuotta itse kullekin!

Kaikki on vinksinvonksin

tai ainakin heikunkeikun...

Pikku-Piika ihmetteli taannoin tallilla, kun ei ovet aukene. Avain meni lukkoon vaivoin eikä kääntynyt mihinkään. Hetken siinä hermoiltuaan Piika oivalsi, että on menossa väärän tallin avaimilla autoa hakemaan. Takaisin autoon, uusi avain käteen ja kas, jo aukenivat ovet.

Piikanen tarvitsisi selkeästi yleisavaimen.. sellaisen, millä aukeaa kaikki tallien ovet, autojen ovet ja kotiovikin vielä. Tieteellinen (poikki sellainen?) osoitti, että mersun ovet eivät aukene pirssitojotan eikä siviilitojotan avaimella. Kaskentien Nesteen ovi ei poksahda auki, kun klikkailee mersun kaukkarilla lukkoa auki (auton ovet sen sijaan avautuivat toisella puolen pihaa). Kotiin ei pääse tallin avaimilla, talliin ei kotiavaimilla. Luojan lykky, ettei ole useampaa autoa ajettavana kun kaksikin saa jo näin naisen hämilleen ja sekaisin.

Ja koska Pikku-Piian vanhemmat (kai? Eihän?) eivät lue tätä blogia, niin tunnustettakoon ettei tämä ole ensimmäinen kerta, kun Piika sekoilee hieman vastaavalla tavalla. Hilpeässä nuoruudessaan Piika oli viettämässä rattoisaa iltaa kaupungin ravitsemusliikkeissä. Jossain vaiheessa iltaa käteinen loppui ja Piika päätti hakea automaatilta lisää kahisevaa käteistä. Kortti sisään ja ... hetkinen, tunnusluku...mikäs tämän tunnusluku olikaan. Tovin kuuluu raksutusta Piian korvien välistä, kunnes kirkastuu. Autuaana oivalluksestaan Piika näpyttelee tunnusluvun pankkiautomaattiin ja saa vastauksen "tunnusluku virheellinen". Piika naputtaa sinnikkäästi tunnusluvun uudelleen automaattiin, sormillaan selkeästi artikuloiden. Vaan ei, taas virheellinen tunnusluku. Yhtäkkiä Piika tajuaa, että on koittanut ovikoodilla nostaa rahaa... ei muuta kuin vielä kerran näpyttelemään tunnuslukua. Ja pim. Piika teki taikatempun ja kadotti korttinsa automaatin sisään. Ei saanut rahaa ovikoodilla. Eikä puhelimen pin-koodillakaan.

Piika päätti tässä kohtaa luovuttaa ja lähteä kotiin. Koska rahaa ei automaatti sylkenyt ja vei paskiainen vielä kortinkin mennessään, taksi ei ollut vaihtoehto... etukenossa ja korot vinossa Piika lähti taivaltamaan kotiin. Onneksi nuori tuleva taksinkuljettaja asui tuolloin lähes ydinkeskustassa, eikä enää Haritun perämetsässä. Vaan kyllä voi olla Uudemaankadun mäki jyrkkä ja vaarallinen, kun pahaa aavistamattomassa tilassa oleva ihminen sitä lähtee kipuamaan ylös.

Kotiovelle päästyään Piika huomaa (hmmm... hengästyneestä tilastaan huolimatta), ettei matkassa ole myöskään kotiavainta. Vaan hätäkös tässä, ovikoodilla sisään ja sen jälkeen naapuriin yöksi, päättelee Piika näppäränä.

Ja kuten varmasti arvata saatatte, koodin näpyttely koitui Piikasen kohtaloksi. Taas. Ei auennut ovi pankkikortin tunnusluvulla (jonka Piika kyllä tässä kohden muisti), ei pin-koodilla. Ei silloisen työpaikan henkilönumerolla... jollain ilveellä Piika sai koodia raivoisasti näpyteltyään jonkun hälyttimen pärähtämään varsin voimalliseen soitantaan. Mitä tekee tässä kohtaa iloisesta illanvietosta palannut neito? Kaivaa puhelimen käsilaukustaan ja ihmettelee, kun se aina vaan soi ja soi ja soi... vaikka kuinka painaa vihreää tai punaista luuria.

V*tutuslistausta

Miten samat asiat voivat aina liikenteessä v*tuttaa pientä ihmistä niin, että ettei veri päässä kierrä? Eikö sitä koskaan totu tai opi, että kaikille asioille vaan ei voi mitään. Että antaa niiden olla ja koitetaan elää niiden kanssa. Vaan ei...on asioita, jotka saavat v*tutuskäyrän nousemaan punaiselle ja verenpainemittarin viisarin vinkumaan

1. Suuntamerkin käyttö
Vaikka jonkin verran sitä kykenee ihmisten ajolinjoista päättelemään (tai sitten ei) mihin suuntaan edessä oleva auto on mahdollisesti kääntymässä, niin suuntamerkin käyttö olisi silti suotavaa. Ja jos on niin reipas ja ripeä, että jaksaa sitä vilkkuvipstaakia liikuttaa, niin jumalauta vilkutetaan sitten siihen suuntaan, mihin ollaan kääntymässä. Jos auto on ryhmittynyt kaistalle, josta saa ajaa suoraan ja kääntyä oikealle ja autossa vilkku tikuttaa iloisesti vasempaan...mihin helvettiin sitä pienen Piikasen pitäisi uskoa edessä olevan auton olevan menossa? TÄH?

2. Ohittaminen

Ajetaan tiellä, jossa on kaksi ajokaistaa samansuuntaisesti. Ohittamaan siis pystyy hienosti ilman, että pitää välittää vastaantulijoista. Kun tilaa on, miksi ohituksen jälkeen pitää tuupata se perkeleen auto aivan ohitetun auton eteen. Ja ilman vilkkua tietenkin. Vituttaa. Etenkin kun tie on märkä ja saa ajaa tovin edellä olevan auton nostattamassa vesisuihkussa. GRRRREAT!

3. Nopeus

Tämä vitutuksen aihe oikeastaan sisältää kaksi eri alavitutuskategoriaa. Toiseen Piikalikka törmää lähes päivittäin.

Suomessa on käytäntö, että teille on merkitty suurimmat sallitut nopeudet. Ymmärrän, että aina ei voi syystä tai toisesta ajaa tätä suurinta sallittua nopeutta. Mutta miksi ne, jotka ajavat suurta alinopeutta, ajavat yleensä myös keskellä tietä eivätkä edes tiedä peilien olemassa olosta? Jos ajetaan selvästi muuta liikennettä hitaammalla vauhdilla, ajetaan sitten siellä oman kaistan reunassa ja jos jonoa alkaa kertyä taakse niin annetaan niille tietä ja jatketaan sitten rauhassa taas matkaa.

Pikkupiika asuu landella, josta kaupunkiin päästäkseen on ajettava melko kapeaa ja mutkaista tietä jonnin matkaa. Tuolla tieosuudella on 80 km/h rajoitus, mikä tuntuu olevan monelle liikaa. Ajetaan kuuttakymppiä, aivan keskellä tietä ja täysin tietämättömänä siitä, että takana on joku joka haluaisi ohi... vaan ei voi lähteä, kun ei mahdu eikä voi olla lainkaan varma siitä, että ohitettava tajuaa antaa tilaa jos ohittamaan lähtee. Ja kun tuolla tiellä ei ole 15 km matkalla kuin kaksi "suoraa" joissa voi turvallisesti ohittaa. Ja jos tällaisen tunarin takana menee soittamaa torvea, niin ne ovat ajamassa ojaan, hiljentävät entisestään... oma lukunsa on sitten nuo jyväjemmarit, joilla on täysi oikeus ajaa peilittömällä traktorilla keskellä tietä, kuulosuojaimet päässä. Ihme, ettei ole vielä silmälappujakin.

Toinen ryhmä on sitten isomilla väylillä ajavat köröttäjät. Nämä ajavat tuskaisen hiljaa silloin, kun ei ole mitään saumoja päästä ohi. Vaan kun aukeaa suora tien pätkä tai ohituskaista, niin silloin havahdutaan painamaan kaasua.

Että haistakaa paska kaikki typerät kuljettajat! Listaisin enemmänkin näitä vitutuksen aiheita, mutta jo pelkkä kirjoittaminen saa taas verenpaineen nousemaan...

terveisin Täydellinen Kuljettajatar

ps. ystäväni 8 vuotiasta naperoa lainaten... "miksi ihmisellä muka on keskisormi, jos sitä ei saa näyttää?"

Piika Teräspakara - Hento Kuskaus

Niin on taas vietetty työnorjien juhlaa ja tietysti töitä tehden. Aattoiltana Piikasta alkoi vaputtaa todella, kun Anjoviksesta sammuivat molemmat ajovalot. Pimeys alkoi ahdistaa niin Piikaa kuin vastaantulijoitakin, jotka vilkuttivat Piikalikalle valojaan kuin viimeistä päivää... joko huomauttaen, että Piikalikka ajaa parkeilla tai vain kuitatakseen, että "hei, mullapas onkin valot". Tästä seurauksena oli se, että Piika ajoi tallille vaihdattamaan valot. Ja vaihdattikin sitten huolella ja hartaasti... puolitoista tuntia parhaana ajoaikana valonheittimenä tallilla ei olisi oikein Piikasen pirtaan passannut, mutta minkäs teit.

Perjantaina Piikasella oli edessä taas 13 tunnin vuoro.... tai piti olla. Illalla kymmenen aikoihin Piika kuittaisi itselleen tilauksen Kaarinaan ja noukki kyytiinsä sieltä nuoren naisen. Kaarinasta lähdettiin suuntaamaan kohti Turun keskustaa, kunnes vähän ennen kauppatorin kulmaa tuli suunnitelmiin muutos. Lopulta tuo Kaarinasta haettu kyyti päättyi Suolahdelle, Jyväskylän yläpuolelle. Kolmelta yöllä Piika käänsi pirssin nokan kohti Turkua ja totesi, että taitaa vuoro venähtää... vuoroa jäljellä kaksi tuntia ja matkaa kotiin 357 kilometriä.

Aamulla seitsemältä Piika kurvasi vihdoin mersun kotipihaan, takana liki 900 kilometriä ajoa yhden vuoron aikana. Ennätysmäiset kilometrit, ennätysmäinen kassa ja ennätyksellisen puutuneet pakarat.... että sellainen vuoro se.

Tuhansia töitä, valvottuja öitä

tuhansista töistä ei ole tietoa, mutta valvottuja öitä on Pikku-Piialla edessä. Toukokuun listasta löytyy vain neljä päivävuoroa Piikalikan ajettavaksi. Piika kävi taas tiistaina kokeilemassa, miten mersulla ajetaan ja kyllähän sillä vaan ajella kelpaakin. Toukokuulle näyttää tulevan mersulla ajettavia vuoroja neljä, joista peräti kolme vuoroa on yövuoroja viikonloppuna. Outoa. Tähän asti Piikanen on ajanut mersulla ainoastaan päivävuoroja (no, kaksi yövuoroa vuoden aikana...niitä ei edes lasketa?).

Pikku-Piika ei herkästi töissä pelkää, mutta viime yönä istui pelkääjän paikalle asiakas, joka sai Piikalikan muutamaan kertaankin varmistamaan hätänapin paikan. Rahattomat, pahoinvoivat, hullut ja humalaiset...niihin on jo vuoden aikana tottunut. Mutta asiakas, jolla on mielipuolen katse, sekavat jutut, hermostunut käytös ja pisteenä ii:n päällä ase taskussa... sellainen on pelottava. Ja Piikalikka kaikesta sydämestään toivoo, ettei moisia asiakkaita niin usein kyytiin osu, että niihin voisi tottua.

Vaan taas poikkeus vahvisti säännön. Yksi höyrypää vastaan 22 mukavaa ja helppoa lähtöä. Ei huono suhde, Piikasen mielestä ainakaan =)

Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta

ja västäräkistä vähäsen?
Pikku-Piika nautiskeli vapaapäivästä lenkkeilemällä koiriensa ja kollegan seurassa Ruissalossa ja bongasi reissulla västäräkin. Bongauspisteet tuli myös valkoposkihanhesta, punarinnasta ja kirkhakkisesta. Ei niin, että Pikku-Piika mitään kottaraisten tiirailua harrastaisi... pisteet tuli puhtaasti siitä, että nuo tirpat tunnisti ilman lintukirjaa.

Suurta riemua ja kevään pulpahtelua rintaan (ehkä jopa molempiin) tuottivat suurina ryppäinä kukkivat sinivuokot ja muutamat yksinäiset valkovuokot serkkujensa joukossa. Kyllä se kevät ja kesä sieltä tulee, kun västäräkkikin hyppelehti keväthumalassaan siksakkia tiellä!

Vuosi on tullut täyteen Piikalikan ensimmäisestä vuorosta taksin ratissa. Se todellakin pitää paikkansa, että mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä nopeammin vuodet vierivät. Outoa, miten vuosi on niin lyhyt aika, mutta palkkapäivästä palkkapäivään on silti niiiiiiiiin pitkä aika. Palkkapäivät ilmeisesti sijaitsevat jonkinlaisella aikavääristymällä...

Viime aikaiset asiakkaat ovat olleet ilmeisesti melko hajuttomia ja mauttomia, koska Piika ei ole mitään kirjoitettavaa keksinyt. Tai sitten piikanen alkaa olla niin vanha, ettei enää vuoron jälkeen muista mitä vuorossa on tullut tehtyä.

Taksikuskit vapaalla

Se on kyllä niin, että joskus on ahkerimmankin pirssikuskin vedettävä henkeä ja vietettävä laadukasta vapaa-aikaa.
Niinpä Pikku-Piika houkutteli eilen kollegan lopettamaan vuoronsa hitusen ajoissa ja lähtemään seuraksi muutamalle. Ja muutamaan se jäikin, valomerkki kun ehti yllättää ennen kolmatta.
Jotta ilta ei olisi ihan niin lyhyeksi jäänyt, rattia vääntävät naiset lähtivät Piikalikan kollegan luokse kahville... VIRHE!

Kahvikuppeja kaapista ottaessaan kollega kokeili sipulileikkurin terävyyttä sormeensa ja olihan se terävä, upposi kuin veitsi sulaan voihin ja sormi muuttui joulun punaiseksi. Hetken ihmeteltyään Piikalikka ja kollega totesivat, etteivät saa nauravaksi nakiksi muuttunutta sormea kotikonstein kuntoon ja lähtivät ajelemaan päivystykseen.

Päivystyksen aula oli onneksi tyhjä, sitä hysteriaa ja naurua ei ehkä olisi muut kestäneet (tässä kohtaa on ehkä syytä tarkentaa, että nti Naurava Nakki oli vesiselvä - eikä Piikakaan ehtinyt kahtaa lonkeroa enempää ottamaan).

Nauravan nakin hymy hyytyi, kun lääkäri (joka näytti siltä, että oli tullut pubista tai juuri herätetty...tai herätetty pubista) somasti ompeli sormeen seitsemän tikkiä. Ei paljoa sormea naurattanut, mököttävän näytti paremminkin...











Agentti ja salainen ase

Siviiliautoilua

Kun jatkuvasti suhaa kaupunkia ympäri pirssillä, sitä tottuu ajamaan reittejä, joita ei siviiliautolla saa käyttää. Turun kauppatorin ympäristö on liki kokonaan aluetta, josta ei privaattibiilillä ole lupaa huristella läpi.

Vaan milläs sitä sitten voi muistaa, niinä harvoina kertoina kun on siviiliautolla liikenteessä, ettei katolla olekaan sitä lähes "kaiken sallivaa" keltaista kupua? Pikku-Piika ei selvästikään moista tahdo muistaa...

Muutama päivä sitten Piikalikka lähti omalla pienellä Jokotaillaan kaupunkiin ja suhautti hienosti Puutarhakatu kohti kaupunkia. Vilkku päälle ja käännös alas Aurakadulle. Ensimmäinen kielletty kortteli suhahti ohi, toisen korttelin kohdalla taakse ilmestyi poliisiauto, siniset valot vilkkuen. Piika kilttinä tyttönä ohjasi auton bussipysäkille, tarkoituksenaan päästää poliisiauto sujuvasti ohi. Hämmennys olikin suuri, kun poliisit ajoivat perässä bussipysäkille ja autosta tuli kaksi herraa haastattelemaan Piikaa.

P: Tiesitkös, ettei tämä ole sallittu ajoreitti
PP: MITÄ? Siis... miten niin? On tästä ennenkin saanut ajaa?
P: niin kun tämä on tällainen joukkoliikenteelle tarkoitettu katu
PP: Niin? Onko tässä nyt jotain muutosta tapahtunut, kyllä tästä viikonloppuna sai ajaa...
P: On tässä jo vuosia ollut tällainen ratkaisu
PP: Niin, siis... ei hel****... mä olen omalla autolla... (tässä kohtaa Piika liki kirjaimellisesti takoo päätään rattiin, oivaltaessaan, mitä tuli tehdyksi)
P: anteeksi MITÄ?

Pienen keskustelun jälkeen Piika pääsi jatkamaan matkaansa, kunhan vannoi ensin sedille, että on vastaisuudessa tarkempi ajoreittiensä suhteen silloin, kun ei ole kupua katolla autossa. Kilttejä poliiseja meillä Turussa :)

Rappiolla on hyvä olla?

Arkiset yövuorot ovat Pikku-Piialla olleet melko vähissä viime aikoina, mutta tuli yksi sellainen tällä viikolla ajettua. Ja voi poijjaat, millainen vuoro... ei kovin montaa asiakasta illan aikana autossa ollut ja niistä vähistäkin suurin osa oli täysiä mulkvisteja.

Piikalikka ei ole vieläkään kyennyt sisäistämään sitä, että mikä saa ihmiset kuvittelemaan että taksi tarkoittaa ilmaista kotiinkuljetusta... että ei se mitään, vaikka satut olemaan persaukinen kokovartalo ky*pä, kyytiin vaan - ei maksa mitään?

Ensimmäinen kiista rahoista tuli melko alkuvuorosta. Piika otti asiakkaan kyytiin lähiöpubista (kyllä Piikanen vielä joskus oppii, ettei niistä räkälöistä saa koskaan mitään hyvää irti) ja pitkän tenttaamisen jälkeen sai irti sen verran, että lähdetään keskustaan. Piiiitkän ja piinallisen ajelun jälkeen asiakas sai lopulta sanottua, mihin keskustassa tahtoo. Perille kun päästiin, niin asiakas ei tehnyt elettäkään maksaakseen... herra otti tosin asiakseen kertoa, että Piikanen on v*tun horo ja kovaääninen ja pahaluontoinen lumppu, kun ilkesi kyydistä maksuakin pyytää. Raivokkaan inttämisen ja kitapurjeiden tuulettelun seurauksena Pikku-Piian käteen lyötiin kaksi kympin seteliä... mikä oli kuutisen euroa vähemmän kuin mitä mittari näytti. Asiakas kieltäytyi maksamasta enempää ja käski Piikaa ajamaan poliisilaitokselle, ellei saatu raha riitä. Piika teki työtä käskettyä ja lähti ajamaan, jätti asiakkaan kilometrin päähän ja viskasi ulos autosta. Kävelköön loppumatkan, jos ei voi maksaa. Nih!

Aamuyöstä, kun ravitsemusliikkeet alkoivat sulkea oviaan, Piika suunnisti jalkuritolpalle. Ei mennyt kauaa, kun autoon hoiperteli juuri ja juuri omin jaloin liikkuva keski-ikäinen mies. Jos mahdollista, puhetaito oli vielä surkeampi kuin kävelykyky. Onneksi Piika on suorittanut jo kännishlangin peruskurssin ja jatko-opinnotkin ovat hyvässä vauhdissa, joten osoite lopulta selvisi.

Perillä alkoi jo yön aikana tutuksi tullut rahojen etsintä viidestäkymmenestäkuudesta eri taskusta. Kestää...kestäää... kestääää. Kestää niin kauan, että alkaa taas kerran Plikan verenpaine nousta. Käydään seuraava keskustelu

A: shä... aja hei ...thonne *viittoilee kädellään*
PP: niin MINNE?
A: thonne...
PP: kerro MINNE tai ei ajeta mihinkään
A: no vittu joo
PP: veit kuule sanat suustani
A: ajash tohon mishtä shaa rahaa sheinästä

Piika totesi, että 200 metrin matka automaatille ei tunnu tässä konkurssissa enää missään ja kurvasi matkaan.

Automaatille kun päästiin, alkoi pankkikortin etsintä. Taas kaikista taskuista seitsemäänkymmeneenviiteen ja puoleen kertaan. Ja kestää. Kestää. No kyllä taas kestää.

PP: onko sulla sitä korttia vai ei
A: no vittu joo
PP: Nyt sitten rahat tai kortti ( meinasi lipsahtaa rahat tai henki...)
A: aivan shama, aja kyttikshelle

PLIM... kuului kun kireähköksi viritetty viulunkieli Piialta napsahti poikki. Ovet lukkoon ja menoksi. Asiakas olisi halunnut tässä vaiheessa takaisin kotiin, jolloin Piika ilmoitti, että nyt loppui asiakkaalta määräysvalta sen suhteen mihin ajetaan.

Asiakas päätyi poliisien haltuun, uhkailtuaan Piikaa matkalla taksitarkastajalla, potkuilla ja vankilalla... taksimatka saattoi tulla herralle odotettua kalliimmaksi, sillä kun asioita siinä pihassa selvitettiin, päätti hän kusaista poliisitalon seinään ja vähän toisen poliisin kengällekin. Fiksu mies, ei voi muuta sanoa. Jotain iloa tuostakin asiakkaasta kuitenkin oli, molemmat nuoret miekkahihat olivat kovin komeita katsella. Olisi jäänyt moinen ilo silmälle puuttumaan, jos olisi rahaa löytynyt ;)

Vaikka Pikku-Piika ei mitään autoista ymmärräkään (paitsi sen, ovatko ne kauniin värisiä vai eivät), voisi sanoa että tuona yönä oli vääntökäyrässä nousua ja ahtopaineet ainakin kuljettajalla kohdillaan. Ennen seuraavaa arkiyövuoroa...taidan hankkia verenpainelääkkeet.

*haukotus*

Pikku-Piika on viime päivinä pohtinut, paljonko sitä pitäisi ihmisen nukkua, että pystyisi olemaan edes pari tuntia haukuttolematta niin, että leukapieliä repii. Vastausta siihen ei ole löytynyt.
Piikanen on viime aikoina kiskonut vähintään seitsemän tunnin "yöunia" ja siihen päälle päiväunia ja välillä nukkunut kellon ympäri. Ja silti väsyttää tauotta ja kohta on leuat sijoiltaan. Kevätväsymystäkö lie kaiken tämän räntäsateen keskellä.

Vaan jos on ollut pirssikuski väsynyt, on sitä olleet myös asiakkaat... ainakin juttujensa perusteella. Miten ihmiset osaavatkin aina kysyä ne samat asiat kuin jokainen muukin asiakas. Etenkin yövuorossa.
- ootko kauankin ajanut
- onko ollut ajoa
- hei, kattokaa, turvakamera, hehhee! Nyt kaikki hymyilee, meitä kuvataan. Heheheeeeee.
- ootsä naimisissa
- mitä sun mies sanoo, kun sä teet tämmöstä työtä

Pikku-Piika ymmärtää sen, että joidenkin mielestä on vaivaantunutta olla hiljaa koko sen kahden kilometrin ajan kotiovelta baariin, mutta silti... ARGH!

Piikanen on edelleen visusti sitä mieltä, ettei kuljettajan yksityisasiat kuulu asiakkaille. Edes Piikalikan nimi ei ole känniselle asiakkaalle tarpeellista tietoa. Vaan mene ja sano tuo asiakkaalle, joka on päissään kuin päivän vanha vasikka... sitä on vain tyly ja töykeä ja taas kerran, huono asiakaspalvelija.

Joskus tuntuu, että tämä työ olisi tosi mukavaa, kunhan ei olisi asiakkaita :D

Hullun hommaa

sanoo Piika, joka eilen ajoi kaksi vuoroa peräkkäin.

Aamuvuorossa Piika pääsi vihdoin nuuhkimaan uuden auton tuoksua poskionteloidensa täydeltä, kun pääsi mersun rattiin. Ihana oli, kovin ihana... nyt on Piika ihan in lööv <3
Jotta päivä ei olisi ollut silkkaa ruusuilla tanssimista, päivitetyt (tuo paljon puhuttu emv-päivitys) laitteet toivat hieman likaa Piian vaaleanpunaisiin laseihin. Vuoroa ilahdutti myös kovin lumisade, joka muutamaa pientä taukoa lukuun ottamatta jatkuikin sitten aamuun asti (missä ...tanassa se kevät on? HÄH?)

Pieni Piikalikka pohti päivävuoron lopulla, että montako kertaa pitää erehtyä tiettyyn osoitteeseen ajamaan, ennen kuin oppii sanomaan EI. EI Ei ja vielä kerran EI? Ilmeisesti enemmän kuin kaksikymmentä kertaa... seuraavalla kerralla Piika muistaa (tai lupaa edes yrittää muistaa), että Valmetin Valtatien alkupää on EI!

Pohtipa Piika sitäkin (juuri kyseisestä osoitteesta kaupunkin palatessaan), että miksi
a) kaljaa on pakko lähteä ostamaan taksilla
b) miksi kaupassa ei vinguta, että pitää saada kaljaostoksista alennuksella... taksissa kyllä vongutaan, että "ei mulla oo rahaa enempää, kai sää silti voit ajaa mut kotiin asti, mikset muka voi ... hei yks kilsa sinne tänne???".

No en v*ttu voi. Piste. Että perkele pistää vihaksi tuollaiset vinkujat. Jos se tosiaan on yksi kilsa sinne tai tänne, niin sen voi kävelläkin. Ihan sitten sinne tai tänne, oman valinnan mukaan.
Ei ole Piikasen vika, että rahat on juotu. Ei ole Piian vika, että sataa lunta. Eikä ole sekään Piian vika, että tuli lähdettyä bissen hakuun varvastossuissa ja t-paidassa vaikka ulkona on talvi. Niin se vaan on, että asiakkaan tyhmästä päästä kärsii asiakkaan lisäksi myös pieni onneton Piikalikka.

Yövuoro ei ajokeliltään ollut yhtään häävimpi kuin päivävuoro, päin vastoin. Anjovis pompsahteli muutamat komeat kolmoislutzit ja jokunen salchowkin nähtiin, kun Piika taivalsi läpi tuulen ja tuiskun asiakkaiden luokse. Osa asiakkaista oli taas mitä oli, eniten puistatuksia aiheuttavana hra Frutti di Mare...tuo etelän hetelmä pohjoisen naisille, joka ei mitenkään kyennyt ymmärtämään ettei Piika pitänyt häntä himottavana ja haluttavana. Ja että ainoat sävärit, jotka Piika hänestä sai, olivat lähinnä inhon puistatuksia. Iuuh, iuuuuuuh, IUUUUUUH. Muuta ei kykene Pikku-Piika herrasta sanomaan.

Seuraavaan lumituiskupyrymyrskyvuoroon Piika haluaa kunnon ajopelin. Sellaisen, millä pääsee paikkaan kuin paikkaan, kelillä kuin kelillä.... sen jälkeen ei tarvitsisi pahoittaa asiakkaan mieltä, kun tämä joutuu kävelemään joitain metrejä autoon kun taksi ei päässyt peilijäistä jyrkkää pihatietä ylös. Huonoa asiakaspalvelua, tuumi asiakas Piiasta. Pölö ämmä, tuumi Piika asiakkaasta. Kovin osuvasti matkan aikana Hector joikasi radiossa "jos sä tahdot niin, tulen kallioiden läpi... jos sä tahdot niin, what ever makes you happy". Siinäpä asennetta asiakaspalveluun.

Onneksi jälleen kerran, 95% asiakkaita oli niitä, jotka olivat mukavia ja asiallisia. Siis niitä, joista ei oikeastaan ole koskaan mitään kirjoitettavaa. Kiitos niille asiakkaille :)

Caripiasta kaupungiin

Aasiakasrintamalla on ollut viime päivinä hiljaista, joten ei ole juuri kirjoiteltavaa ollut ja muutenkin vähäinen vapaa-aika on Pikku-Piialla vierähtänyt lähinnä koomaa muistuttavassa olotilassa.

Viime viikolla tuli vuosi siitä, kun Piika oli viimeisen päivän Elisalla töissä. Vuosi siis siitä, kun Pikku-Piian elämän liki paras päätös tuli täytäntöön. Ainoa asia, mikä Piikaa on harmittanut tässä vaihdoksessa on se, ettei sitä tullut tehtyä jo aiemmin. Ensi kuussa tulee vuosi täyteen ensimmäisestä ajovuorosta. Tuntuu oudolta, sillä aivan juuri äskenhän Piika vasta nämä hommat aloitti. Taitaa olla vinha perä siinä, että mitä enemmän ikää karttuu - sitä nopeammin vuodet vierivät.

Viime yönä Piika otti keskustan tolpalta aamuyön tunteina kyytiinsä iäkkäämmän, erittäin hienosti pukeutuneen rouvan. Matka sujui rattoisasti, rupatellen niitä ja näitä. Muutamaa kilometriä ennen määränpäätä rouva otti hienon hattunsa pois päästään ja tyynen rauhallisesti, oksensi myssynsä täyteen...hillitysti ja hallitusti. Perillä rouva maksoi matkansa, toivotti mukavaa illan jatkoa ja matkalla autosta kotiovelleen, tiputti eleettömästi hienon hattunsa ja sen sisällön roskikseen. Hämmentävä oksennus, suorastaan.

Pikku-Piika saa välillä suurta iloa keskuksen viesteistä. Usein viikonloppuisin viesteissä ilmoitellaan milloin missäkin kadulla hortoilevista jalankulkijoista. Jalankulkijat ovat kuitenkin ilmeisen vikkeliä liikkeissään tai sitten epätietoisia siitä, mihin ovat menossa... ainakin päätellen siitä, että ensin oli "Helsingintiellä Caripian kohdalla mies matkalla kaupungiin päin" ja noin kolmen sekunnin päästä samalla kohtaa viestin mukaan, oli mies matkalla kaupungista pois päin. Ja vaikka kirjoitusvirheille ei saisikaan tyrskiä (etenkään kun niitä suoltaa julmetusti itse), ei Piika voinut olla väsyneenä hirnumatta tuon viestin kirivihreille.

Vaan ei voi humalaisilta vaatia, että nämä tietäisivät mihin ovat menossa, kun aina ei sitä tiedä vesiselvä pirssikuski Piikanenkaan. Viime viikolla Piika hyväksyi itselleen koulukyydin ja pärisi kollegalleen puhelimessa, kun mukulaa ei koulusta autoon kuulunut vaikka Piika oli jo hyvän tovin odotellut. Kunnes lukiessaan tilausta ääneen kollegalleen Piika tajusi, että on aivan väärän koulun pihassa... eihän sitä nyt ole suurta eroa Luolavuoren- ja Ilpoisten kouluilla. Eihän?

Jäähyväiset

Haikein mielin lähti Pikku-Piika aamulla ajamaan kohti tallia. Tallissa pientä piikalikkaa odotti hohtavan valkoinen ratsu, jonka ohjaksiin Piika tarttuisi tänään viimeisen kerran. Seuraavan kerran kun Piika astuu talliin, on pilttuussa uusi ja aivan vieras menopeli.

Tämän ihanaisen menopelin ratissa Pikku-Piika ajoi ensimmäisen vuoronsa uunituoreena taksinkuljettajana. Ensimmäisen vuoron, jossa Piika unohti ajavansa automaattivaihteista autoa...sillä seurauksella, että kytkimen sijaan Piika täräytti liinat kiinni sellaisella rytinällä, että asiakkaat olivat singota takapenkiltä kojelaudalle ja matkalaukut takalaatikossa vaihtoivat järjestystä rivakalla tahdilla.

Ensimmäisen vuoronsa, josta suurimman osan ajasta auto seisoi Koulukadun Nesteen (R.I.P.) pihassa yksinäään sillä välin, kun Piika vietti aikaansa puuteroiden nenäänsä. Suuri jännitys vaatii veronsa... vatsalta ainakin.

Myöhemmin, kun vuorot sujuivat jo ilman vessassa istumista ja panikointia, Piika meni ja ruttasi uskollisen Merkkedeesin takapään hotellin oven edustalla. Säälittävän näköinen oli pieni mersuparka takaikkunaa vailla ja takalaatikko puolella lyhentyneenä.

Ilmeisesti Pikku-Piika on jotain oppinut taksityön saloista kymmenen kuukauden aikana, sillä viimeinen vuoro Mersulla sujui huomattavasti paremmin kuin ensimmäinen. Piika kävi vessassa vain kerran (tämä varmasti kiinnostaa kaikkia...), ei eksynyt kertaakaan, ei tehnyt asiakkaiden (mielen)terveyttä uhkaavia jarrutuksia tai kevätjuhlaliikkeitä, ajoi hyvä kassan ja lopetti päivän työvuoron tyytyväisenä siihen, että vuosi sitten otti ja lähti edellisestä työpaikasta menemään. Parempaa päätöstä ei olisi Piika voinut tehdä.

Kun vuoro oli päättynyt, tilitykset tehty ja auto oli omalla paikallaan tallissa, Piika istui hetken autossa aivan hiljaa. Hiljaisuuden jälkeen Piika taputti hellästi auton rattia ja kuiskasi "kiitos, anteeksi ja ei muistella pahalla" ja vannoi, ettei kerro kenellekään ikinä moista tapahtuneen.

Että kiitos ja anteeksi vaan, mersuseni!

Rahat tänne!

Kyllä oli Pikku-Piika taas kovin hämmentynyt viime yönä pariin otteeseen. Vielä hämmentyneempi kuin ne muutamat ihmiset, jotka hämmästyivät siitä, että taksimatkasta pitäisi jotain maksaakin.


Alkuyöstä Piika sai tilauksen lähiöräkälään, jota on pyrkinyt välttelemään parhaansa mukaan. Koska ilta oli todella hiljainen, Piika koki aivohärön ja hyväksyi tilauksen. Pubista autoon kömpi juuri sellainen alkoholisoitunut ja haiseva hampuusi, kuin oli odotettavissakin. Nenän kautta hengittämistä vältellen Piika ajoi asiakkaan ilmoitettuun osoitteeseen ja asiakas ilmoitti hakevansa vaimoltaan rahaa. Tässä kohtaa kuului jo korvien välistä varoituskellojen tuttu kilkatus, mutta sinisilmäisyys voitti ja Piika päästi asiakkaan hakemaan rahaa. Rahaa, jota ei sitten koskaan tuotukaan maksuksi kuljetuksesta. Olisihan se pitänyt arvata.... tyhmästä päästä kärsii koko kassa, ei vaan voi mitään.

Myöhemmin yöllä Piika nappasi torin tolpalta autoonsa humalaisen nuoren naisen, joka ei ensin meinannut kyetä sanomaan osoitettaan... "tiedäkshä ton...ton... verkahovin... shiinä on ympärillä shemmosia juttua...". Matka ei lopulta ollut pitkä, mutta sitäkin piinaavampi asiakkaan juttujen vuoksi. Perillä asiakas ilmoitti tyytyväisenä, että "kiitosh, ei mulla mitään rahaa ole kyllä"... nyt ei enää kuulunut kuljettajan korvien välistä varoituskellojen kalkatusta vaan napsahdus. Kun Piika lopulta sai asiakkaan ymmärtämään, että matka on maksettava tai kuskilla napsahtaa verisuoni päästä eikä se vastaa teoistaan, onnistui neito kaivamaan rintaliiveistään ryppyisen vitosen. Ja lompakosta löytyi lopulta sen verran kolikoita, että kyydistä ei jäänyt maksamatta kuin 10 senttiä. Kun rahat oli laskettu ja kuljettaja hieman ärtyneeseen ja kireään äänensävyyn pyysi asiakasta poistumaan autosta, tämä alkoi vaatia vaihtorahaa... *NAPS* - niin katkesi seuraava kireä viulunkieli Pikkuisen Piikasen päässä ja lopulta asiakas toivotettiin voimasanojen kera ulos autosta ja käytiin vielä hieman auttamassakin, kun motoriikka oli hieman verran hukassa.

On se kuulkaas ihmiset niin, että ei se taksi ole mikään ilmainen kulkupeli. Ei kuljettaja siellä pelkästään hyvästä sydämestään teitä haisevia, hikkaavia, kähmiviä, sammuvia ja typeriä puhuvia paskiaisia siellä kuljettele. Jos ei ole rahaa, niin sitten kävellään kotiin tai hankkiudutaan vaikka putkaan. Mutta ei taksiin. Taksi ei ole mikään jokamiehen oikeus, jonka palveluita on persaukisenakin pakko saada. Ihan vaan tiedoksenne, kun tuntuu olevan useammallakin toisenlainen käsitys asiasta.

Ja ps. ne tila/invataksit siellä tolpalla ovat takseja siinä missä pienet Anjovikset, Merkkedeesit ja Skeidatkin. Kyllä, ne kuljettavat myös yhden ihmisen kerrallaan tai kaksi. Ja ei, ne ei maksa yhtään enempää kuin pikkutaksikaan. Eikä tästä tarvitse tolpalla inttää, tämä on aivan VARMA TIETO. Eli kun pyydetään menemään tolpalla ensimmäiseen taksiin, niin menkää pölypäät. Älkääkä jääkö jankkaamaan asiasta.

ja pps. sille ison auton kuljettajalle kannattaa lohkaista vitsiä aiheesta yksi matkustaja ja iso auto...ne tykkäävät siitä ;) (NOT)

ja ppps. sille ensimmäiselle hampuusille tiedoksi, että kyllä... se oli Pikku-Piika, joka jätti terveiset autosi tuulilasin jäiseen pintaan. Kaikella rakkaudella.

Yhdeksän kuukautta

niinkin pitkään olen nyt ajanut taksia päätyökseni. Muutaman irtokeikan heitin ennen vapunpäivää, josta lasken tämän "uran" alkaneeksi. Kaikenlaista on tullut nähtyä ja kuultua ja koettua. Jokusen kerran on tullut eksyttyä, useamman kerran löydettyä perille (mikä tietysti on suotavaa tässä työssä).

Viime viikolla jouduin ensimmäisen kerran soittamaan sinitakkiset ystävämme auttamaan asiakasta ongelmissaan (tai kuskia). Oli kovin ilahduttavaa saada paikalle kolme avuliasta ja komeaa miekkahihaa. Kiitos kavereille avusta (pojille, meinasin sanoa... mutta ei taida olla korrektia pojitella. Edes poliiseja). Tilanne selvisi ja asiakas sai maksuttoman kyydin sinivalkoisella tilataksilla Eerikinkadun hotelliin. Toivottavasti hetkeen ei tarvitse uudestaan ottaa puheyhteyttä hälytyskeskukseen :)

Outoa oloa

Vapaa lauantai-ilta. Outoa.

Pikku-Piialla piti olla tänään koiranpesupäivä (kyllä, se vie liki koko päivän). Sunnuntaina on Turussa koiranäyttely, jonne oli tarkoitus suunnistaa nuoremman koiran kanssa. Järjetön väsymys ja yllättävät (joskin tavallaan myös odotetut) suru-uutiset saivat kuitenkin suunnitelmat muuttumaan ja edessä on pitkästä aikaa sunnuntaiaamu, jolloin voi nukkua pitkään ja viettää ns. normaalia viikonloppuaamua (siis muiden ihmisten mielestä normaalia...).

Pikku-Piialla oli paljonkin sanottavaa ja kirjoitettavaa, mutta kaikki asiat haihtuivat päästä. Tyydyn siis toivottamaan kaikille mukavaa viikonloppua!

Nainen ratissa osa 145847603

Pikku-Piika teki tänään syrjähypyn ja petti pienen Anjoviksen. Vapaapäiväksi piti keksiä tekemistä ja mikä sen mukavampaa, kuin lähteä keikkaamaan "vieraaseen talliin".

Sydän jännityksestä väpättäen Pikku-Piika marssi aamulla talliin, löysi auton avaimet sovitusta paikasta ja istahti autoon (joka tuoksuikin ihanasti uudelta autolta). Tähän asti siis kaikki hyvin vaan sitten alkoivat ongelmat...

Ensimmäinen ongelma oli kaukosäädin/avain... tai siis kaukosäädin, jossa selvästi oli avain sisällä, mutta joka ei suostunut tulemaan ulos. Pitkällisen ähräämisen ja rumien sanojen suoltamisen jälkeen Pikku-Piika sai erotettua kaukosäätimen ja avaimen toisistaan ja on valmis starttaamaan auton...

... huomatakseen, että joku ***** mäntti oli varastanut autosta virtalukon! Vaikka miten etsi ja kopeloi, kopeloi ja etsi, virtalukkoa ei löytynyt. Piika pohti jo pienessä mielessään, miltä mahtaa isännän ilme näyttää puhelimen toisessa päässä, kun Piika soittaa ja kysyy mihin auton virtalukko on mahtanut joutua.

Jostain kuitenkin osui pieni ja vaivainen auringonsäde Piian risukasaan ja silmiin osui nappi, jossa luki "START STOP ENGINE". Näppärä ja kielitaitoinen Pikku-Piika päätteli nopeasti, että tämä namiska varmasti liittyy jollain tavalla edes auton käynnistymiseen. Lisää tutkailua ja kopelointia ja Piika havaitsi, että ko. napin vieressä on kolo...juuri ja täsmälleen tuon kaukosäätimen mentävä kolo. Eipä muuta kuin varovasti sovittamaan kaukosäädintä koloon ja mitä tapahtuikaan??? Autoon päsähti virrat päälle ja eikun varovasti painamaan tuota mystistä nappia... Pikku-Piian käsi ojentui kohti nappia ja sormi täristen painoi napin pohjaan. WRUMMM sanoin Volvo ja käynnistyi.

Hämmentäväksi ovat menneet nämä nykyautot, sanoo Pikku-Piika (ja on nyt aivan rakastunut tuohon valkoiseen Volvoon)

Sukkatehdas Anjoviksessa

Tammikuu alkoi sairastellen. Ensin nousi kuume, sitten tuli flunssa ja lopulta vielä silmätulehdus molempiin silmiin... oli viime yönä kovin punasilmäinen pirssikuski Anjoviksen rattia vääntämässä. Jopa niin punasilmäinen, että eräs asiakas äityi tiedustelemaan Pikku-Piialta huolestuneeseen sävyyn, onko kuljettaja varmastikin ajokuntoinen.

Kovin hiljaisia ovat olleet nämä alkuvuoden arkiyöt, mikä ei suuresti Piikaa miellytä. Toisaalta, kaikessa on puolensa... muutaman kotona vietetyn sairaspäivän ja hiljaisten öiden ansioista Pikku-Piika on jo villasukittanut itsensä, muutaman kaverin ja muutaman kaverin lapsen.

Pikku-Piika, nykyiseltä titteliltään myös sukkatehtaan johtajatar, on onnistunut työntämään unirytminsä jemma -nimiseen paikkaan. Tai sitten Pikku-Piika on vain täysin ja antaumuksella sopeutunut yöeläinten rytmiin... uni ei iske silmään ennen kuin vasta aamulla ja ennen iltapäivää on turha kuvitellakaan pääsevänsä vällyjen alta ylös. Maanantaina on edessä pitkästä piiiiitkästä aikaa ensimmäinen päivävuoro. Siihen mennessä olisi hyvä ehkä opetella nukkumaan myös öisin... ehkä ja kenties.

Miksi, oi miksi?

Miksi joillakin miespuolisilla asiakkailla on vimmattu tarve kosketella naispuolista kuljettajaa taksissa? Voisiko joku tällainen tahmanäppi valaista minua, koska asia oikeasti kiinnostaa!

Otin varhain sunnuntaiaamuna kyytiin humaltuneen herran, joka ensin vaikutti kuitenkin olevan kohtuudella ottanut ja jota erehdyin kuvittelemaan ihan fiksuksi tapaukseksi. Luulo ei ollut taaskaan tiedon väärti.

Matkan aikana asiakas nojautui hiljalleen etupenkillä kohti Pikku-Piikaa ja Piika puolestaan kohti ovea, päästäkseen mahdollisimman kauas tunkeilijasta. Yllättäen asiakkaan käsi kohosi kohti kuljettajan poskea, silittelytarkoituksessa... tässä kohdin kuljettaja ärähti aika kipakasti asiakkaalle, jonka jälkeen käytiin seuraava keskustelu

PP: Ne kädet pysyy sitten loppumatkan siellä omalla puolella
A: Niin mutta kun mä haluaisin kosketella sua...
PP: Ei onnistu
A: Mutta miks?
PP: Koska mä en halua, että sä kosket mua ja se ei kuulu palvelun hintaan
A: Jos mä maksan kakskymppiä ylimäärästä
PP: No sillä rahalla ei kosketa edes hihaa...
A: mutta kun mä niin haluaisin kosketella
PP: no koskettele itseäsi, älä minua
A: sä et kyllä sovi yhtään asiakaspalvelijaksi, tommonen ylimielinen ämmä! Mä jään tässä vittu pois, tommosen kyydissä en oo hetkeäkään enää...

Oikeastiko te arvon miehet kuvittelette, että istumalla taksiin ja maksamalla matkasta, te saatte tunkeutua lupaa kysymättä kuljettajan henkilökohtaiselle reviirille? Kosketella mielenne mukaan?

Saanko minä mennä puristelemaan katsastusmiestä haaroista, kun tämä katsastaa autoa? Eikö se muka kuulu jumaliste palveluun? Ai ei... no vaihtakoon alaa sitten prkl, jos ei asiakaspalveluhenkisyys moiseen riitä!

Kosketelkaa siis toisianne, mutta älkää pirssissä. Ja jos siellä on ihan pakko kosketella, kosketelkaa itseänne!

Hyvää Uutta Vuotta!

Pikku-Piika toivottaa kaikille onnellista, suloista, jännittävää ja kaikin puolin ihanaa vuotta 2009!