Niin on taas vietetty työnorjien juhlaa ja tietysti töitä tehden. Aattoiltana Piikasta alkoi vaputtaa todella, kun Anjoviksesta sammuivat molemmat ajovalot. Pimeys alkoi ahdistaa niin Piikaa kuin vastaantulijoitakin, jotka vilkuttivat Piikalikalle valojaan kuin viimeistä päivää... joko huomauttaen, että Piikalikka ajaa parkeilla tai vain kuitatakseen, että "hei, mullapas onkin valot". Tästä seurauksena oli se, että Piika ajoi tallille vaihdattamaan valot. Ja vaihdattikin sitten huolella ja hartaasti... puolitoista tuntia parhaana ajoaikana valonheittimenä tallilla ei olisi oikein Piikasen pirtaan passannut, mutta minkäs teit.
Perjantaina Piikasella oli edessä taas 13 tunnin vuoro.... tai piti olla. Illalla kymmenen aikoihin Piika kuittaisi itselleen tilauksen Kaarinaan ja noukki kyytiinsä sieltä nuoren naisen. Kaarinasta lähdettiin suuntaamaan kohti Turun keskustaa, kunnes vähän ennen kauppatorin kulmaa tuli suunnitelmiin muutos. Lopulta tuo Kaarinasta haettu kyyti päättyi Suolahdelle, Jyväskylän yläpuolelle. Kolmelta yöllä Piika käänsi pirssin nokan kohti Turkua ja totesi, että taitaa vuoro venähtää... vuoroa jäljellä kaksi tuntia ja matkaa kotiin 357 kilometriä.
Aamulla seitsemältä Piika kurvasi vihdoin mersun kotipihaan, takana liki 900 kilometriä ajoa yhden vuoron aikana. Ennätysmäiset kilometrit, ennätysmäinen kassa ja ennätyksellisen puutuneet pakarat.... että sellainen vuoro se.
