Haikein mielin lähti Pikku-Piika aamulla ajamaan kohti tallia. Tallissa pientä piikalikkaa odotti hohtavan valkoinen ratsu, jonka ohjaksiin Piika tarttuisi tänään viimeisen kerran. Seuraavan kerran kun Piika astuu talliin, on pilttuussa uusi ja aivan vieras menopeli.
Tämän ihanaisen menopelin ratissa Pikku-Piika ajoi ensimmäisen vuoronsa uunituoreena taksinkuljettajana. Ensimmäisen vuoron, jossa Piika unohti ajavansa automaattivaihteista autoa...sillä seurauksella, että kytkimen sijaan Piika täräytti liinat kiinni sellaisella rytinällä, että asiakkaat olivat singota takapenkiltä kojelaudalle ja matkalaukut takalaatikossa vaihtoivat järjestystä rivakalla tahdilla.
Ensimmäisen vuoronsa, josta suurimman osan ajasta auto seisoi Koulukadun Nesteen (R.I.P.) pihassa yksinäään sillä välin, kun Piika vietti aikaansa puuteroiden nenäänsä. Suuri jännitys vaatii veronsa... vatsalta ainakin.
Myöhemmin, kun vuorot sujuivat jo ilman vessassa istumista ja panikointia, Piika meni ja ruttasi uskollisen Merkkedeesin takapään hotellin oven edustalla. Säälittävän näköinen oli pieni mersuparka takaikkunaa vailla ja takalaatikko puolella lyhentyneenä.
Ilmeisesti Pikku-Piika on jotain oppinut taksityön saloista kymmenen kuukauden aikana, sillä viimeinen vuoro Mersulla sujui huomattavasti paremmin kuin ensimmäinen. Piika kävi vessassa vain kerran (tämä varmasti kiinnostaa kaikkia...), ei eksynyt kertaakaan, ei tehnyt asiakkaiden (mielen)terveyttä uhkaavia jarrutuksia tai kevätjuhlaliikkeitä, ajoi hyvä kassan ja lopetti päivän työvuoron tyytyväisenä siihen, että vuosi sitten otti ja lähti edellisestä työpaikasta menemään. Parempaa päätöstä ei olisi Piika voinut tehdä.
Kun vuoro oli päättynyt, tilitykset tehty ja auto oli omalla paikallaan tallissa, Piika istui hetken autossa aivan hiljaa. Hiljaisuuden jälkeen Piika taputti hellästi auton rattia ja kuiskasi "kiitos, anteeksi ja ei muistella pahalla" ja vannoi, ettei kerro kenellekään ikinä moista tapahtuneen.
Että kiitos ja anteeksi vaan, mersuseni!
5 kommenttia:
juu-u,auto on armas.. Ja selitä se sitten siipalle...
Onneksi siippa on tottunut siihen, että rouva kiintyy autoihin ja tavaroihin muutenkin :D
Mä luin kaikki sun kirjoitukset, tää on niin hyvä :D
Ja juu ei se taksipuheluihin vastaaminen aina herkkua ollut vaikka ei fyysiseen kontaktiin niiden ördääjien kanssa joutunutkaan. Joskus väsyneinä hetkinä mietittiin että pitäisi soittaa taksi ja sanoa että "mulla on sitte opaskoira, flyygeli, rollaattori ja sossun maksusitoumus" ja kokeilla kuinka kauan menee että joku kuittaa kyydin...
Blogisi uusi fani ilmoittautuu! Olen myös noin vuoden ajellut taksia ja paljon on samankaltaisia kokemuksia kertynyt, vaan en osaisi niistä yhtä mielenkiintoisesti kirjoittaa. :)
Suvi: uskon ettei se tilausten vastaanottaminen ole herkkua ollut. Tosin, kuten taannoin oli puhetta, siinä voi aina lyödä muten päälle ja sadatella tai hirnua kippurassa... tai linja voi yhtäkkiä mystisesti katketa ;)
Elina: Kiitos :)
Lähetä kommentti