Taksikuskit vapaalla

Se on kyllä niin, että joskus on ahkerimmankin pirssikuskin vedettävä henkeä ja vietettävä laadukasta vapaa-aikaa.
Niinpä Pikku-Piika houkutteli eilen kollegan lopettamaan vuoronsa hitusen ajoissa ja lähtemään seuraksi muutamalle. Ja muutamaan se jäikin, valomerkki kun ehti yllättää ennen kolmatta.
Jotta ilta ei olisi ihan niin lyhyeksi jäänyt, rattia vääntävät naiset lähtivät Piikalikan kollegan luokse kahville... VIRHE!

Kahvikuppeja kaapista ottaessaan kollega kokeili sipulileikkurin terävyyttä sormeensa ja olihan se terävä, upposi kuin veitsi sulaan voihin ja sormi muuttui joulun punaiseksi. Hetken ihmeteltyään Piikalikka ja kollega totesivat, etteivät saa nauravaksi nakiksi muuttunutta sormea kotikonstein kuntoon ja lähtivät ajelemaan päivystykseen.

Päivystyksen aula oli onneksi tyhjä, sitä hysteriaa ja naurua ei ehkä olisi muut kestäneet (tässä kohtaa on ehkä syytä tarkentaa, että nti Naurava Nakki oli vesiselvä - eikä Piikakaan ehtinyt kahtaa lonkeroa enempää ottamaan).

Nauravan nakin hymy hyytyi, kun lääkäri (joka näytti siltä, että oli tullut pubista tai juuri herätetty...tai herätetty pubista) somasti ompeli sormeen seitsemän tikkiä. Ei paljoa sormea naurattanut, mököttävän näytti paremminkin...











Agentti ja salainen ase

Siviiliautoilua

Kun jatkuvasti suhaa kaupunkia ympäri pirssillä, sitä tottuu ajamaan reittejä, joita ei siviiliautolla saa käyttää. Turun kauppatorin ympäristö on liki kokonaan aluetta, josta ei privaattibiilillä ole lupaa huristella läpi.

Vaan milläs sitä sitten voi muistaa, niinä harvoina kertoina kun on siviiliautolla liikenteessä, ettei katolla olekaan sitä lähes "kaiken sallivaa" keltaista kupua? Pikku-Piika ei selvästikään moista tahdo muistaa...

Muutama päivä sitten Piikalikka lähti omalla pienellä Jokotaillaan kaupunkiin ja suhautti hienosti Puutarhakatu kohti kaupunkia. Vilkku päälle ja käännös alas Aurakadulle. Ensimmäinen kielletty kortteli suhahti ohi, toisen korttelin kohdalla taakse ilmestyi poliisiauto, siniset valot vilkkuen. Piika kilttinä tyttönä ohjasi auton bussipysäkille, tarkoituksenaan päästää poliisiauto sujuvasti ohi. Hämmennys olikin suuri, kun poliisit ajoivat perässä bussipysäkille ja autosta tuli kaksi herraa haastattelemaan Piikaa.

P: Tiesitkös, ettei tämä ole sallittu ajoreitti
PP: MITÄ? Siis... miten niin? On tästä ennenkin saanut ajaa?
P: niin kun tämä on tällainen joukkoliikenteelle tarkoitettu katu
PP: Niin? Onko tässä nyt jotain muutosta tapahtunut, kyllä tästä viikonloppuna sai ajaa...
P: On tässä jo vuosia ollut tällainen ratkaisu
PP: Niin, siis... ei hel****... mä olen omalla autolla... (tässä kohtaa Piika liki kirjaimellisesti takoo päätään rattiin, oivaltaessaan, mitä tuli tehdyksi)
P: anteeksi MITÄ?

Pienen keskustelun jälkeen Piika pääsi jatkamaan matkaansa, kunhan vannoi ensin sedille, että on vastaisuudessa tarkempi ajoreittiensä suhteen silloin, kun ei ole kupua katolla autossa. Kilttejä poliiseja meillä Turussa :)

Rappiolla on hyvä olla?

Arkiset yövuorot ovat Pikku-Piialla olleet melko vähissä viime aikoina, mutta tuli yksi sellainen tällä viikolla ajettua. Ja voi poijjaat, millainen vuoro... ei kovin montaa asiakasta illan aikana autossa ollut ja niistä vähistäkin suurin osa oli täysiä mulkvisteja.

Piikalikka ei ole vieläkään kyennyt sisäistämään sitä, että mikä saa ihmiset kuvittelemaan että taksi tarkoittaa ilmaista kotiinkuljetusta... että ei se mitään, vaikka satut olemaan persaukinen kokovartalo ky*pä, kyytiin vaan - ei maksa mitään?

Ensimmäinen kiista rahoista tuli melko alkuvuorosta. Piika otti asiakkaan kyytiin lähiöpubista (kyllä Piikanen vielä joskus oppii, ettei niistä räkälöistä saa koskaan mitään hyvää irti) ja pitkän tenttaamisen jälkeen sai irti sen verran, että lähdetään keskustaan. Piiiitkän ja piinallisen ajelun jälkeen asiakas sai lopulta sanottua, mihin keskustassa tahtoo. Perille kun päästiin, niin asiakas ei tehnyt elettäkään maksaakseen... herra otti tosin asiakseen kertoa, että Piikanen on v*tun horo ja kovaääninen ja pahaluontoinen lumppu, kun ilkesi kyydistä maksuakin pyytää. Raivokkaan inttämisen ja kitapurjeiden tuulettelun seurauksena Pikku-Piian käteen lyötiin kaksi kympin seteliä... mikä oli kuutisen euroa vähemmän kuin mitä mittari näytti. Asiakas kieltäytyi maksamasta enempää ja käski Piikaa ajamaan poliisilaitokselle, ellei saatu raha riitä. Piika teki työtä käskettyä ja lähti ajamaan, jätti asiakkaan kilometrin päähän ja viskasi ulos autosta. Kävelköön loppumatkan, jos ei voi maksaa. Nih!

Aamuyöstä, kun ravitsemusliikkeet alkoivat sulkea oviaan, Piika suunnisti jalkuritolpalle. Ei mennyt kauaa, kun autoon hoiperteli juuri ja juuri omin jaloin liikkuva keski-ikäinen mies. Jos mahdollista, puhetaito oli vielä surkeampi kuin kävelykyky. Onneksi Piika on suorittanut jo kännishlangin peruskurssin ja jatko-opinnotkin ovat hyvässä vauhdissa, joten osoite lopulta selvisi.

Perillä alkoi jo yön aikana tutuksi tullut rahojen etsintä viidestäkymmenestäkuudesta eri taskusta. Kestää...kestäää... kestääää. Kestää niin kauan, että alkaa taas kerran Plikan verenpaine nousta. Käydään seuraava keskustelu

A: shä... aja hei ...thonne *viittoilee kädellään*
PP: niin MINNE?
A: thonne...
PP: kerro MINNE tai ei ajeta mihinkään
A: no vittu joo
PP: veit kuule sanat suustani
A: ajash tohon mishtä shaa rahaa sheinästä

Piika totesi, että 200 metrin matka automaatille ei tunnu tässä konkurssissa enää missään ja kurvasi matkaan.

Automaatille kun päästiin, alkoi pankkikortin etsintä. Taas kaikista taskuista seitsemäänkymmeneenviiteen ja puoleen kertaan. Ja kestää. Kestää. No kyllä taas kestää.

PP: onko sulla sitä korttia vai ei
A: no vittu joo
PP: Nyt sitten rahat tai kortti ( meinasi lipsahtaa rahat tai henki...)
A: aivan shama, aja kyttikshelle

PLIM... kuului kun kireähköksi viritetty viulunkieli Piialta napsahti poikki. Ovet lukkoon ja menoksi. Asiakas olisi halunnut tässä vaiheessa takaisin kotiin, jolloin Piika ilmoitti, että nyt loppui asiakkaalta määräysvalta sen suhteen mihin ajetaan.

Asiakas päätyi poliisien haltuun, uhkailtuaan Piikaa matkalla taksitarkastajalla, potkuilla ja vankilalla... taksimatka saattoi tulla herralle odotettua kalliimmaksi, sillä kun asioita siinä pihassa selvitettiin, päätti hän kusaista poliisitalon seinään ja vähän toisen poliisin kengällekin. Fiksu mies, ei voi muuta sanoa. Jotain iloa tuostakin asiakkaasta kuitenkin oli, molemmat nuoret miekkahihat olivat kovin komeita katsella. Olisi jäänyt moinen ilo silmälle puuttumaan, jos olisi rahaa löytynyt ;)

Vaikka Pikku-Piika ei mitään autoista ymmärräkään (paitsi sen, ovatko ne kauniin värisiä vai eivät), voisi sanoa että tuona yönä oli vääntökäyrässä nousua ja ahtopaineet ainakin kuljettajalla kohdillaan. Ennen seuraavaa arkiyövuoroa...taidan hankkia verenpainelääkkeet.

*haukotus*

Pikku-Piika on viime päivinä pohtinut, paljonko sitä pitäisi ihmisen nukkua, että pystyisi olemaan edes pari tuntia haukuttolematta niin, että leukapieliä repii. Vastausta siihen ei ole löytynyt.
Piikanen on viime aikoina kiskonut vähintään seitsemän tunnin "yöunia" ja siihen päälle päiväunia ja välillä nukkunut kellon ympäri. Ja silti väsyttää tauotta ja kohta on leuat sijoiltaan. Kevätväsymystäkö lie kaiken tämän räntäsateen keskellä.

Vaan jos on ollut pirssikuski väsynyt, on sitä olleet myös asiakkaat... ainakin juttujensa perusteella. Miten ihmiset osaavatkin aina kysyä ne samat asiat kuin jokainen muukin asiakas. Etenkin yövuorossa.
- ootko kauankin ajanut
- onko ollut ajoa
- hei, kattokaa, turvakamera, hehhee! Nyt kaikki hymyilee, meitä kuvataan. Heheheeeeee.
- ootsä naimisissa
- mitä sun mies sanoo, kun sä teet tämmöstä työtä

Pikku-Piika ymmärtää sen, että joidenkin mielestä on vaivaantunutta olla hiljaa koko sen kahden kilometrin ajan kotiovelta baariin, mutta silti... ARGH!

Piikanen on edelleen visusti sitä mieltä, ettei kuljettajan yksityisasiat kuulu asiakkaille. Edes Piikalikan nimi ei ole känniselle asiakkaalle tarpeellista tietoa. Vaan mene ja sano tuo asiakkaalle, joka on päissään kuin päivän vanha vasikka... sitä on vain tyly ja töykeä ja taas kerran, huono asiakaspalvelija.

Joskus tuntuu, että tämä työ olisi tosi mukavaa, kunhan ei olisi asiakkaita :D

Hullun hommaa

sanoo Piika, joka eilen ajoi kaksi vuoroa peräkkäin.

Aamuvuorossa Piika pääsi vihdoin nuuhkimaan uuden auton tuoksua poskionteloidensa täydeltä, kun pääsi mersun rattiin. Ihana oli, kovin ihana... nyt on Piika ihan in lööv <3
Jotta päivä ei olisi ollut silkkaa ruusuilla tanssimista, päivitetyt (tuo paljon puhuttu emv-päivitys) laitteet toivat hieman likaa Piian vaaleanpunaisiin laseihin. Vuoroa ilahdutti myös kovin lumisade, joka muutamaa pientä taukoa lukuun ottamatta jatkuikin sitten aamuun asti (missä ...tanassa se kevät on? HÄH?)

Pieni Piikalikka pohti päivävuoron lopulla, että montako kertaa pitää erehtyä tiettyyn osoitteeseen ajamaan, ennen kuin oppii sanomaan EI. EI Ei ja vielä kerran EI? Ilmeisesti enemmän kuin kaksikymmentä kertaa... seuraavalla kerralla Piika muistaa (tai lupaa edes yrittää muistaa), että Valmetin Valtatien alkupää on EI!

Pohtipa Piika sitäkin (juuri kyseisestä osoitteesta kaupunkin palatessaan), että miksi
a) kaljaa on pakko lähteä ostamaan taksilla
b) miksi kaupassa ei vinguta, että pitää saada kaljaostoksista alennuksella... taksissa kyllä vongutaan, että "ei mulla oo rahaa enempää, kai sää silti voit ajaa mut kotiin asti, mikset muka voi ... hei yks kilsa sinne tänne???".

No en v*ttu voi. Piste. Että perkele pistää vihaksi tuollaiset vinkujat. Jos se tosiaan on yksi kilsa sinne tai tänne, niin sen voi kävelläkin. Ihan sitten sinne tai tänne, oman valinnan mukaan.
Ei ole Piikasen vika, että rahat on juotu. Ei ole Piian vika, että sataa lunta. Eikä ole sekään Piian vika, että tuli lähdettyä bissen hakuun varvastossuissa ja t-paidassa vaikka ulkona on talvi. Niin se vaan on, että asiakkaan tyhmästä päästä kärsii asiakkaan lisäksi myös pieni onneton Piikalikka.

Yövuoro ei ajokeliltään ollut yhtään häävimpi kuin päivävuoro, päin vastoin. Anjovis pompsahteli muutamat komeat kolmoislutzit ja jokunen salchowkin nähtiin, kun Piika taivalsi läpi tuulen ja tuiskun asiakkaiden luokse. Osa asiakkaista oli taas mitä oli, eniten puistatuksia aiheuttavana hra Frutti di Mare...tuo etelän hetelmä pohjoisen naisille, joka ei mitenkään kyennyt ymmärtämään ettei Piika pitänyt häntä himottavana ja haluttavana. Ja että ainoat sävärit, jotka Piika hänestä sai, olivat lähinnä inhon puistatuksia. Iuuh, iuuuuuuh, IUUUUUUH. Muuta ei kykene Pikku-Piika herrasta sanomaan.

Seuraavaan lumituiskupyrymyrskyvuoroon Piika haluaa kunnon ajopelin. Sellaisen, millä pääsee paikkaan kuin paikkaan, kelillä kuin kelillä.... sen jälkeen ei tarvitsisi pahoittaa asiakkaan mieltä, kun tämä joutuu kävelemään joitain metrejä autoon kun taksi ei päässyt peilijäistä jyrkkää pihatietä ylös. Huonoa asiakaspalvelua, tuumi asiakas Piiasta. Pölö ämmä, tuumi Piika asiakkaasta. Kovin osuvasti matkan aikana Hector joikasi radiossa "jos sä tahdot niin, tulen kallioiden läpi... jos sä tahdot niin, what ever makes you happy". Siinäpä asennetta asiakaspalveluun.

Onneksi jälleen kerran, 95% asiakkaita oli niitä, jotka olivat mukavia ja asiallisia. Siis niitä, joista ei oikeastaan ole koskaan mitään kirjoitettavaa. Kiitos niille asiakkaille :)

Caripiasta kaupungiin

Aasiakasrintamalla on ollut viime päivinä hiljaista, joten ei ole juuri kirjoiteltavaa ollut ja muutenkin vähäinen vapaa-aika on Pikku-Piialla vierähtänyt lähinnä koomaa muistuttavassa olotilassa.

Viime viikolla tuli vuosi siitä, kun Piika oli viimeisen päivän Elisalla töissä. Vuosi siis siitä, kun Pikku-Piian elämän liki paras päätös tuli täytäntöön. Ainoa asia, mikä Piikaa on harmittanut tässä vaihdoksessa on se, ettei sitä tullut tehtyä jo aiemmin. Ensi kuussa tulee vuosi täyteen ensimmäisestä ajovuorosta. Tuntuu oudolta, sillä aivan juuri äskenhän Piika vasta nämä hommat aloitti. Taitaa olla vinha perä siinä, että mitä enemmän ikää karttuu - sitä nopeammin vuodet vierivät.

Viime yönä Piika otti keskustan tolpalta aamuyön tunteina kyytiinsä iäkkäämmän, erittäin hienosti pukeutuneen rouvan. Matka sujui rattoisasti, rupatellen niitä ja näitä. Muutamaa kilometriä ennen määränpäätä rouva otti hienon hattunsa pois päästään ja tyynen rauhallisesti, oksensi myssynsä täyteen...hillitysti ja hallitusti. Perillä rouva maksoi matkansa, toivotti mukavaa illan jatkoa ja matkalla autosta kotiovelleen, tiputti eleettömästi hienon hattunsa ja sen sisällön roskikseen. Hämmentävä oksennus, suorastaan.

Pikku-Piika saa välillä suurta iloa keskuksen viesteistä. Usein viikonloppuisin viesteissä ilmoitellaan milloin missäkin kadulla hortoilevista jalankulkijoista. Jalankulkijat ovat kuitenkin ilmeisen vikkeliä liikkeissään tai sitten epätietoisia siitä, mihin ovat menossa... ainakin päätellen siitä, että ensin oli "Helsingintiellä Caripian kohdalla mies matkalla kaupungiin päin" ja noin kolmen sekunnin päästä samalla kohtaa viestin mukaan, oli mies matkalla kaupungista pois päin. Ja vaikka kirjoitusvirheille ei saisikaan tyrskiä (etenkään kun niitä suoltaa julmetusti itse), ei Piika voinut olla väsyneenä hirnumatta tuon viestin kirivihreille.

Vaan ei voi humalaisilta vaatia, että nämä tietäisivät mihin ovat menossa, kun aina ei sitä tiedä vesiselvä pirssikuski Piikanenkaan. Viime viikolla Piika hyväksyi itselleen koulukyydin ja pärisi kollegalleen puhelimessa, kun mukulaa ei koulusta autoon kuulunut vaikka Piika oli jo hyvän tovin odotellut. Kunnes lukiessaan tilausta ääneen kollegalleen Piika tajusi, että on aivan väärän koulun pihassa... eihän sitä nyt ole suurta eroa Luolavuoren- ja Ilpoisten kouluilla. Eihän?