tai ainakin heikunkeikun...
Pikku-Piika ihmetteli taannoin tallilla, kun ei ovet aukene. Avain meni lukkoon vaivoin eikä kääntynyt mihinkään. Hetken siinä hermoiltuaan Piika oivalsi, että on menossa väärän tallin avaimilla autoa hakemaan. Takaisin autoon, uusi avain käteen ja kas, jo aukenivat ovet.
Piikanen tarvitsisi selkeästi yleisavaimen.. sellaisen, millä aukeaa kaikki tallien ovet, autojen ovet ja kotiovikin vielä. Tieteellinen (poikki sellainen?) osoitti, että mersun ovet eivät aukene pirssitojotan eikä siviilitojotan avaimella. Kaskentien Nesteen ovi ei poksahda auki, kun klikkailee mersun kaukkarilla lukkoa auki (auton ovet sen sijaan avautuivat toisella puolen pihaa). Kotiin ei pääse tallin avaimilla, talliin ei kotiavaimilla. Luojan lykky, ettei ole useampaa autoa ajettavana kun kaksikin saa jo näin naisen hämilleen ja sekaisin.
Ja koska Pikku-Piian vanhemmat (kai? Eihän?) eivät lue tätä blogia, niin tunnustettakoon ettei tämä ole ensimmäinen kerta, kun Piika sekoilee hieman vastaavalla tavalla. Hilpeässä nuoruudessaan Piika oli viettämässä rattoisaa iltaa kaupungin ravitsemusliikkeissä. Jossain vaiheessa iltaa käteinen loppui ja Piika päätti hakea automaatilta lisää kahisevaa käteistä. Kortti sisään ja ... hetkinen, tunnusluku...mikäs tämän tunnusluku olikaan. Tovin kuuluu raksutusta Piian korvien välistä, kunnes kirkastuu. Autuaana oivalluksestaan Piika näpyttelee tunnusluvun pankkiautomaattiin ja saa vastauksen "tunnusluku virheellinen". Piika naputtaa sinnikkäästi tunnusluvun uudelleen automaattiin, sormillaan selkeästi artikuloiden. Vaan ei, taas virheellinen tunnusluku. Yhtäkkiä Piika tajuaa, että on koittanut ovikoodilla nostaa rahaa... ei muuta kuin vielä kerran näpyttelemään tunnuslukua. Ja pim. Piika teki taikatempun ja kadotti korttinsa automaatin sisään. Ei saanut rahaa ovikoodilla. Eikä puhelimen pin-koodillakaan.
Piika päätti tässä kohtaa luovuttaa ja lähteä kotiin. Koska rahaa ei automaatti sylkenyt ja vei paskiainen vielä kortinkin mennessään, taksi ei ollut vaihtoehto... etukenossa ja korot vinossa Piika lähti taivaltamaan kotiin. Onneksi nuori tuleva taksinkuljettaja asui tuolloin lähes ydinkeskustassa, eikä enää Haritun perämetsässä. Vaan kyllä voi olla Uudemaankadun mäki jyrkkä ja vaarallinen, kun pahaa aavistamattomassa tilassa oleva ihminen sitä lähtee kipuamaan ylös.
Kotiovelle päästyään Piika huomaa (hmmm... hengästyneestä tilastaan huolimatta), ettei matkassa ole myöskään kotiavainta. Vaan hätäkös tässä, ovikoodilla sisään ja sen jälkeen naapuriin yöksi, päättelee Piika näppäränä.
Ja kuten varmasti arvata saatatte, koodin näpyttely koitui Piikasen kohtaloksi. Taas. Ei auennut ovi pankkikortin tunnusluvulla (jonka Piika kyllä tässä kohden muisti), ei pin-koodilla. Ei silloisen työpaikan henkilönumerolla... jollain ilveellä Piika sai koodia raivoisasti näpyteltyään jonkun hälyttimen pärähtämään varsin voimalliseen soitantaan. Mitä tekee tässä kohtaa iloisesta illanvietosta palannut neito? Kaivaa puhelimen käsilaukustaan ja ihmettelee, kun se aina vaan soi ja soi ja soi... vaikka kuinka painaa vihreää tai punaista luuria.
