Rappiolla on hyvä olla?

Arkiset yövuorot ovat Pikku-Piialla olleet melko vähissä viime aikoina, mutta tuli yksi sellainen tällä viikolla ajettua. Ja voi poijjaat, millainen vuoro... ei kovin montaa asiakasta illan aikana autossa ollut ja niistä vähistäkin suurin osa oli täysiä mulkvisteja.

Piikalikka ei ole vieläkään kyennyt sisäistämään sitä, että mikä saa ihmiset kuvittelemaan että taksi tarkoittaa ilmaista kotiinkuljetusta... että ei se mitään, vaikka satut olemaan persaukinen kokovartalo ky*pä, kyytiin vaan - ei maksa mitään?

Ensimmäinen kiista rahoista tuli melko alkuvuorosta. Piika otti asiakkaan kyytiin lähiöpubista (kyllä Piikanen vielä joskus oppii, ettei niistä räkälöistä saa koskaan mitään hyvää irti) ja pitkän tenttaamisen jälkeen sai irti sen verran, että lähdetään keskustaan. Piiiitkän ja piinallisen ajelun jälkeen asiakas sai lopulta sanottua, mihin keskustassa tahtoo. Perille kun päästiin, niin asiakas ei tehnyt elettäkään maksaakseen... herra otti tosin asiakseen kertoa, että Piikanen on v*tun horo ja kovaääninen ja pahaluontoinen lumppu, kun ilkesi kyydistä maksuakin pyytää. Raivokkaan inttämisen ja kitapurjeiden tuulettelun seurauksena Pikku-Piian käteen lyötiin kaksi kympin seteliä... mikä oli kuutisen euroa vähemmän kuin mitä mittari näytti. Asiakas kieltäytyi maksamasta enempää ja käski Piikaa ajamaan poliisilaitokselle, ellei saatu raha riitä. Piika teki työtä käskettyä ja lähti ajamaan, jätti asiakkaan kilometrin päähän ja viskasi ulos autosta. Kävelköön loppumatkan, jos ei voi maksaa. Nih!

Aamuyöstä, kun ravitsemusliikkeet alkoivat sulkea oviaan, Piika suunnisti jalkuritolpalle. Ei mennyt kauaa, kun autoon hoiperteli juuri ja juuri omin jaloin liikkuva keski-ikäinen mies. Jos mahdollista, puhetaito oli vielä surkeampi kuin kävelykyky. Onneksi Piika on suorittanut jo kännishlangin peruskurssin ja jatko-opinnotkin ovat hyvässä vauhdissa, joten osoite lopulta selvisi.

Perillä alkoi jo yön aikana tutuksi tullut rahojen etsintä viidestäkymmenestäkuudesta eri taskusta. Kestää...kestäää... kestääää. Kestää niin kauan, että alkaa taas kerran Plikan verenpaine nousta. Käydään seuraava keskustelu

A: shä... aja hei ...thonne *viittoilee kädellään*
PP: niin MINNE?
A: thonne...
PP: kerro MINNE tai ei ajeta mihinkään
A: no vittu joo
PP: veit kuule sanat suustani
A: ajash tohon mishtä shaa rahaa sheinästä

Piika totesi, että 200 metrin matka automaatille ei tunnu tässä konkurssissa enää missään ja kurvasi matkaan.

Automaatille kun päästiin, alkoi pankkikortin etsintä. Taas kaikista taskuista seitsemäänkymmeneenviiteen ja puoleen kertaan. Ja kestää. Kestää. No kyllä taas kestää.

PP: onko sulla sitä korttia vai ei
A: no vittu joo
PP: Nyt sitten rahat tai kortti ( meinasi lipsahtaa rahat tai henki...)
A: aivan shama, aja kyttikshelle

PLIM... kuului kun kireähköksi viritetty viulunkieli Piialta napsahti poikki. Ovet lukkoon ja menoksi. Asiakas olisi halunnut tässä vaiheessa takaisin kotiin, jolloin Piika ilmoitti, että nyt loppui asiakkaalta määräysvalta sen suhteen mihin ajetaan.

Asiakas päätyi poliisien haltuun, uhkailtuaan Piikaa matkalla taksitarkastajalla, potkuilla ja vankilalla... taksimatka saattoi tulla herralle odotettua kalliimmaksi, sillä kun asioita siinä pihassa selvitettiin, päätti hän kusaista poliisitalon seinään ja vähän toisen poliisin kengällekin. Fiksu mies, ei voi muuta sanoa. Jotain iloa tuostakin asiakkaasta kuitenkin oli, molemmat nuoret miekkahihat olivat kovin komeita katsella. Olisi jäänyt moinen ilo silmälle puuttumaan, jos olisi rahaa löytynyt ;)

Vaikka Pikku-Piika ei mitään autoista ymmärräkään (paitsi sen, ovatko ne kauniin värisiä vai eivät), voisi sanoa että tuona yönä oli vääntökäyrässä nousua ja ahtopaineet ainakin kuljettajalla kohdillaan. Ennen seuraavaa arkiyövuoroa...taidan hankkia verenpainelääkkeet.