Äkkiä se taas meni. Se vuosi siis. On syytä ehkä alkaa uskomaan siihen, mitä vanhemmat ihmiset ovat sanoneet jo kautta aikain... että iän karttuessa alkaa vuodetkin vierimään nopeammin.
Vuoden aikana Pikku-Piian autoon on mahtunut niin nuoria kuin vanhoja asiakkaita. Mukavia ja vähemmän mukavia. Hiljaisia ja puheliaita.
Autotkin ovat vaihtuneet vuoden aikana muutamaan kertaan. Ensin mersu vaihtui uuteen mersuun. Sitten Anjovis uuteen Anjovikseen. Lokakuun lopussa tuli aika hyvästellä Anjovis lopullisesti, kun uudet tallimääräykset astuivat voimaan. Nyt Piikasen voi nähdä vetämässä sikeitä Raunin tolpalla Letukan tai Fåårdin ratin takana. Niin ja satunnaisesti myös Mersun kanssa ajelemassa, eihän Piika nyt rakastaan kokonaan voi hylätä <3
Uuden vuoden piti olla vapaata Piikaselle, mutta suunnitelmat tuppaavat aina vaihtumaan ja niin Piika pääsee rakkaan mersunsa kanssa taipaleelle vuoden vaihtuessa. Tiedossa on lämmin jälleennäkeminen.
Piika lähettää tätä kautta myös terveiset ja uuden vuoden toivotukset keskuksen väelle! Kiitokset kuluneesta vuodesta :)
Ja välittäpä Piika tätä kautta vielä kiitokset eräälle pikkuneidille, jolta sai joulun alla possupiparin. Se oli ensimmäinen joulupipari tälle vuoden ja maistui ihanan jouluiselta :)
Kohta alkaa vuoden toiseksi viimeinen yövuoro, joten Piikalikka lähtee orientoitumaan työntekoon. Odotettavissa on varmasti vilkas ja työntäyteinen vuoro...NOT!
Hyvää loppuvuotta itse kullekin!
keskiviikko 30. joulukuuta 2009
sunnuntai 30. elokuuta 2009
Kaikki on vinksinvonksin
tai ainakin heikunkeikun...
Pikku-Piika ihmetteli taannoin tallilla, kun ei ovet aukene. Avain meni lukkoon vaivoin eikä kääntynyt mihinkään. Hetken siinä hermoiltuaan Piika oivalsi, että on menossa väärän tallin avaimilla autoa hakemaan. Takaisin autoon, uusi avain käteen ja kas, jo aukenivat ovet.
Piikanen tarvitsisi selkeästi yleisavaimen.. sellaisen, millä aukeaa kaikki tallien ovet, autojen ovet ja kotiovikin vielä. Tieteellinen (poikki sellainen?) osoitti, että mersun ovet eivät aukene pirssitojotan eikä siviilitojotan avaimella. Kaskentien Nesteen ovi ei poksahda auki, kun klikkailee mersun kaukkarilla lukkoa auki (auton ovet sen sijaan avautuivat toisella puolen pihaa). Kotiin ei pääse tallin avaimilla, talliin ei kotiavaimilla. Luojan lykky, ettei ole useampaa autoa ajettavana kun kaksikin saa jo näin naisen hämilleen ja sekaisin.
Ja koska Pikku-Piian vanhemmat (kai? Eihän?) eivät lue tätä blogia, niin tunnustettakoon ettei tämä ole ensimmäinen kerta, kun Piika sekoilee hieman vastaavalla tavalla. Hilpeässä nuoruudessaan Piika oli viettämässä rattoisaa iltaa kaupungin ravitsemusliikkeissä. Jossain vaiheessa iltaa käteinen loppui ja Piika päätti hakea automaatilta lisää kahisevaa käteistä. Kortti sisään ja ... hetkinen, tunnusluku...mikäs tämän tunnusluku olikaan. Tovin kuuluu raksutusta Piian korvien välistä, kunnes kirkastuu. Autuaana oivalluksestaan Piika näpyttelee tunnusluvun pankkiautomaattiin ja saa vastauksen "tunnusluku virheellinen". Piika naputtaa sinnikkäästi tunnusluvun uudelleen automaattiin, sormillaan selkeästi artikuloiden. Vaan ei, taas virheellinen tunnusluku. Yhtäkkiä Piika tajuaa, että on koittanut ovikoodilla nostaa rahaa... ei muuta kuin vielä kerran näpyttelemään tunnuslukua. Ja pim. Piika teki taikatempun ja kadotti korttinsa automaatin sisään. Ei saanut rahaa ovikoodilla. Eikä puhelimen pin-koodillakaan.
Piika päätti tässä kohtaa luovuttaa ja lähteä kotiin. Koska rahaa ei automaatti sylkenyt ja vei paskiainen vielä kortinkin mennessään, taksi ei ollut vaihtoehto... etukenossa ja korot vinossa Piika lähti taivaltamaan kotiin. Onneksi nuori tuleva taksinkuljettaja asui tuolloin lähes ydinkeskustassa, eikä enää Haritun perämetsässä. Vaan kyllä voi olla Uudemaankadun mäki jyrkkä ja vaarallinen, kun pahaa aavistamattomassa tilassa oleva ihminen sitä lähtee kipuamaan ylös.
Kotiovelle päästyään Piika huomaa (hmmm... hengästyneestä tilastaan huolimatta), ettei matkassa ole myöskään kotiavainta. Vaan hätäkös tässä, ovikoodilla sisään ja sen jälkeen naapuriin yöksi, päättelee Piika näppäränä.
Ja kuten varmasti arvata saatatte, koodin näpyttely koitui Piikasen kohtaloksi. Taas. Ei auennut ovi pankkikortin tunnusluvulla (jonka Piika kyllä tässä kohden muisti), ei pin-koodilla. Ei silloisen työpaikan henkilönumerolla... jollain ilveellä Piika sai koodia raivoisasti näpyteltyään jonkun hälyttimen pärähtämään varsin voimalliseen soitantaan. Mitä tekee tässä kohtaa iloisesta illanvietosta palannut neito? Kaivaa puhelimen käsilaukustaan ja ihmettelee, kun se aina vaan soi ja soi ja soi... vaikka kuinka painaa vihreää tai punaista luuria.
Pikku-Piika ihmetteli taannoin tallilla, kun ei ovet aukene. Avain meni lukkoon vaivoin eikä kääntynyt mihinkään. Hetken siinä hermoiltuaan Piika oivalsi, että on menossa väärän tallin avaimilla autoa hakemaan. Takaisin autoon, uusi avain käteen ja kas, jo aukenivat ovet.
Piikanen tarvitsisi selkeästi yleisavaimen.. sellaisen, millä aukeaa kaikki tallien ovet, autojen ovet ja kotiovikin vielä. Tieteellinen (poikki sellainen?) osoitti, että mersun ovet eivät aukene pirssitojotan eikä siviilitojotan avaimella. Kaskentien Nesteen ovi ei poksahda auki, kun klikkailee mersun kaukkarilla lukkoa auki (auton ovet sen sijaan avautuivat toisella puolen pihaa). Kotiin ei pääse tallin avaimilla, talliin ei kotiavaimilla. Luojan lykky, ettei ole useampaa autoa ajettavana kun kaksikin saa jo näin naisen hämilleen ja sekaisin.
Ja koska Pikku-Piian vanhemmat (kai? Eihän?) eivät lue tätä blogia, niin tunnustettakoon ettei tämä ole ensimmäinen kerta, kun Piika sekoilee hieman vastaavalla tavalla. Hilpeässä nuoruudessaan Piika oli viettämässä rattoisaa iltaa kaupungin ravitsemusliikkeissä. Jossain vaiheessa iltaa käteinen loppui ja Piika päätti hakea automaatilta lisää kahisevaa käteistä. Kortti sisään ja ... hetkinen, tunnusluku...mikäs tämän tunnusluku olikaan. Tovin kuuluu raksutusta Piian korvien välistä, kunnes kirkastuu. Autuaana oivalluksestaan Piika näpyttelee tunnusluvun pankkiautomaattiin ja saa vastauksen "tunnusluku virheellinen". Piika naputtaa sinnikkäästi tunnusluvun uudelleen automaattiin, sormillaan selkeästi artikuloiden. Vaan ei, taas virheellinen tunnusluku. Yhtäkkiä Piika tajuaa, että on koittanut ovikoodilla nostaa rahaa... ei muuta kuin vielä kerran näpyttelemään tunnuslukua. Ja pim. Piika teki taikatempun ja kadotti korttinsa automaatin sisään. Ei saanut rahaa ovikoodilla. Eikä puhelimen pin-koodillakaan.
Piika päätti tässä kohtaa luovuttaa ja lähteä kotiin. Koska rahaa ei automaatti sylkenyt ja vei paskiainen vielä kortinkin mennessään, taksi ei ollut vaihtoehto... etukenossa ja korot vinossa Piika lähti taivaltamaan kotiin. Onneksi nuori tuleva taksinkuljettaja asui tuolloin lähes ydinkeskustassa, eikä enää Haritun perämetsässä. Vaan kyllä voi olla Uudemaankadun mäki jyrkkä ja vaarallinen, kun pahaa aavistamattomassa tilassa oleva ihminen sitä lähtee kipuamaan ylös.
Kotiovelle päästyään Piika huomaa (hmmm... hengästyneestä tilastaan huolimatta), ettei matkassa ole myöskään kotiavainta. Vaan hätäkös tässä, ovikoodilla sisään ja sen jälkeen naapuriin yöksi, päättelee Piika näppäränä.
Ja kuten varmasti arvata saatatte, koodin näpyttely koitui Piikasen kohtaloksi. Taas. Ei auennut ovi pankkikortin tunnusluvulla (jonka Piika kyllä tässä kohden muisti), ei pin-koodilla. Ei silloisen työpaikan henkilönumerolla... jollain ilveellä Piika sai koodia raivoisasti näpyteltyään jonkun hälyttimen pärähtämään varsin voimalliseen soitantaan. Mitä tekee tässä kohtaa iloisesta illanvietosta palannut neito? Kaivaa puhelimen käsilaukustaan ja ihmettelee, kun se aina vaan soi ja soi ja soi... vaikka kuinka painaa vihreää tai punaista luuria.
sunnuntai 14. kesäkuuta 2009
V*tutuslistausta
Miten samat asiat voivat aina liikenteessä v*tuttaa pientä ihmistä niin, että ettei veri päässä kierrä? Eikö sitä koskaan totu tai opi, että kaikille asioille vaan ei voi mitään. Että antaa niiden olla ja koitetaan elää niiden kanssa. Vaan ei...on asioita, jotka saavat v*tutuskäyrän nousemaan punaiselle ja verenpainemittarin viisarin vinkumaan
1. Suuntamerkin käyttö
Vaikka jonkin verran sitä kykenee ihmisten ajolinjoista päättelemään (tai sitten ei) mihin suuntaan edessä oleva auto on mahdollisesti kääntymässä, niin suuntamerkin käyttö olisi silti suotavaa. Ja jos on niin reipas ja ripeä, että jaksaa sitä vilkkuvipstaakia liikuttaa, niin jumalauta vilkutetaan sitten siihen suuntaan, mihin ollaan kääntymässä. Jos auto on ryhmittynyt kaistalle, josta saa ajaa suoraan ja kääntyä oikealle ja autossa vilkku tikuttaa iloisesti vasempaan...mihin helvettiin sitä pienen Piikasen pitäisi uskoa edessä olevan auton olevan menossa? TÄH?
2. Ohittaminen
Ajetaan tiellä, jossa on kaksi ajokaistaa samansuuntaisesti. Ohittamaan siis pystyy hienosti ilman, että pitää välittää vastaantulijoista. Kun tilaa on, miksi ohituksen jälkeen pitää tuupata se perkeleen auto aivan ohitetun auton eteen. Ja ilman vilkkua tietenkin. Vituttaa. Etenkin kun tie on märkä ja saa ajaa tovin edellä olevan auton nostattamassa vesisuihkussa. GRRRREAT!
3. Nopeus
Tämä vitutuksen aihe oikeastaan sisältää kaksi eri alavitutuskategoriaa. Toiseen Piikalikka törmää lähes päivittäin.
Suomessa on käytäntö, että teille on merkitty suurimmat sallitut nopeudet. Ymmärrän, että aina ei voi syystä tai toisesta ajaa tätä suurinta sallittua nopeutta. Mutta miksi ne, jotka ajavat suurta alinopeutta, ajavat yleensä myös keskellä tietä eivätkä edes tiedä peilien olemassa olosta? Jos ajetaan selvästi muuta liikennettä hitaammalla vauhdilla, ajetaan sitten siellä oman kaistan reunassa ja jos jonoa alkaa kertyä taakse niin annetaan niille tietä ja jatketaan sitten rauhassa taas matkaa.
Pikkupiika asuu landella, josta kaupunkiin päästäkseen on ajettava melko kapeaa ja mutkaista tietä jonnin matkaa. Tuolla tieosuudella on 80 km/h rajoitus, mikä tuntuu olevan monelle liikaa. Ajetaan kuuttakymppiä, aivan keskellä tietä ja täysin tietämättömänä siitä, että takana on joku joka haluaisi ohi... vaan ei voi lähteä, kun ei mahdu eikä voi olla lainkaan varma siitä, että ohitettava tajuaa antaa tilaa jos ohittamaan lähtee. Ja kun tuolla tiellä ei ole 15 km matkalla kuin kaksi "suoraa" joissa voi turvallisesti ohittaa. Ja jos tällaisen tunarin takana menee soittamaa torvea, niin ne ovat ajamassa ojaan, hiljentävät entisestään... oma lukunsa on sitten nuo jyväjemmarit, joilla on täysi oikeus ajaa peilittömällä traktorilla keskellä tietä, kuulosuojaimet päässä. Ihme, ettei ole vielä silmälappujakin.
Toinen ryhmä on sitten isomilla väylillä ajavat köröttäjät. Nämä ajavat tuskaisen hiljaa silloin, kun ei ole mitään saumoja päästä ohi. Vaan kun aukeaa suora tien pätkä tai ohituskaista, niin silloin havahdutaan painamaan kaasua.
Että haistakaa paska kaikki typerät kuljettajat! Listaisin enemmänkin näitä vitutuksen aiheita, mutta jo pelkkä kirjoittaminen saa taas verenpaineen nousemaan...
terveisin Täydellinen Kuljettajatar
ps. ystäväni 8 vuotiasta naperoa lainaten... "miksi ihmisellä muka on keskisormi, jos sitä ei saa näyttää?"
1. Suuntamerkin käyttö
Vaikka jonkin verran sitä kykenee ihmisten ajolinjoista päättelemään (tai sitten ei) mihin suuntaan edessä oleva auto on mahdollisesti kääntymässä, niin suuntamerkin käyttö olisi silti suotavaa. Ja jos on niin reipas ja ripeä, että jaksaa sitä vilkkuvipstaakia liikuttaa, niin jumalauta vilkutetaan sitten siihen suuntaan, mihin ollaan kääntymässä. Jos auto on ryhmittynyt kaistalle, josta saa ajaa suoraan ja kääntyä oikealle ja autossa vilkku tikuttaa iloisesti vasempaan...mihin helvettiin sitä pienen Piikasen pitäisi uskoa edessä olevan auton olevan menossa? TÄH?
2. Ohittaminen
Ajetaan tiellä, jossa on kaksi ajokaistaa samansuuntaisesti. Ohittamaan siis pystyy hienosti ilman, että pitää välittää vastaantulijoista. Kun tilaa on, miksi ohituksen jälkeen pitää tuupata se perkeleen auto aivan ohitetun auton eteen. Ja ilman vilkkua tietenkin. Vituttaa. Etenkin kun tie on märkä ja saa ajaa tovin edellä olevan auton nostattamassa vesisuihkussa. GRRRREAT!
3. Nopeus
Tämä vitutuksen aihe oikeastaan sisältää kaksi eri alavitutuskategoriaa. Toiseen Piikalikka törmää lähes päivittäin.
Suomessa on käytäntö, että teille on merkitty suurimmat sallitut nopeudet. Ymmärrän, että aina ei voi syystä tai toisesta ajaa tätä suurinta sallittua nopeutta. Mutta miksi ne, jotka ajavat suurta alinopeutta, ajavat yleensä myös keskellä tietä eivätkä edes tiedä peilien olemassa olosta? Jos ajetaan selvästi muuta liikennettä hitaammalla vauhdilla, ajetaan sitten siellä oman kaistan reunassa ja jos jonoa alkaa kertyä taakse niin annetaan niille tietä ja jatketaan sitten rauhassa taas matkaa.
Pikkupiika asuu landella, josta kaupunkiin päästäkseen on ajettava melko kapeaa ja mutkaista tietä jonnin matkaa. Tuolla tieosuudella on 80 km/h rajoitus, mikä tuntuu olevan monelle liikaa. Ajetaan kuuttakymppiä, aivan keskellä tietä ja täysin tietämättömänä siitä, että takana on joku joka haluaisi ohi... vaan ei voi lähteä, kun ei mahdu eikä voi olla lainkaan varma siitä, että ohitettava tajuaa antaa tilaa jos ohittamaan lähtee. Ja kun tuolla tiellä ei ole 15 km matkalla kuin kaksi "suoraa" joissa voi turvallisesti ohittaa. Ja jos tällaisen tunarin takana menee soittamaa torvea, niin ne ovat ajamassa ojaan, hiljentävät entisestään... oma lukunsa on sitten nuo jyväjemmarit, joilla on täysi oikeus ajaa peilittömällä traktorilla keskellä tietä, kuulosuojaimet päässä. Ihme, ettei ole vielä silmälappujakin.
Toinen ryhmä on sitten isomilla väylillä ajavat köröttäjät. Nämä ajavat tuskaisen hiljaa silloin, kun ei ole mitään saumoja päästä ohi. Vaan kun aukeaa suora tien pätkä tai ohituskaista, niin silloin havahdutaan painamaan kaasua.
Että haistakaa paska kaikki typerät kuljettajat! Listaisin enemmänkin näitä vitutuksen aiheita, mutta jo pelkkä kirjoittaminen saa taas verenpaineen nousemaan...
terveisin Täydellinen Kuljettajatar
ps. ystäväni 8 vuotiasta naperoa lainaten... "miksi ihmisellä muka on keskisormi, jos sitä ei saa näyttää?"
sunnuntai 3. toukokuuta 2009
Piika Teräspakara - Hento Kuskaus
Niin on taas vietetty työnorjien juhlaa ja tietysti töitä tehden. Aattoiltana Piikasta alkoi vaputtaa todella, kun Anjoviksesta sammuivat molemmat ajovalot. Pimeys alkoi ahdistaa niin Piikaa kuin vastaantulijoitakin, jotka vilkuttivat Piikalikalle valojaan kuin viimeistä päivää... joko huomauttaen, että Piikalikka ajaa parkeilla tai vain kuitatakseen, että "hei, mullapas onkin valot". Tästä seurauksena oli se, että Piika ajoi tallille vaihdattamaan valot. Ja vaihdattikin sitten huolella ja hartaasti... puolitoista tuntia parhaana ajoaikana valonheittimenä tallilla ei olisi oikein Piikasen pirtaan passannut, mutta minkäs teit.
Perjantaina Piikasella oli edessä taas 13 tunnin vuoro.... tai piti olla. Illalla kymmenen aikoihin Piika kuittaisi itselleen tilauksen Kaarinaan ja noukki kyytiinsä sieltä nuoren naisen. Kaarinasta lähdettiin suuntaamaan kohti Turun keskustaa, kunnes vähän ennen kauppatorin kulmaa tuli suunnitelmiin muutos. Lopulta tuo Kaarinasta haettu kyyti päättyi Suolahdelle, Jyväskylän yläpuolelle. Kolmelta yöllä Piika käänsi pirssin nokan kohti Turkua ja totesi, että taitaa vuoro venähtää... vuoroa jäljellä kaksi tuntia ja matkaa kotiin 357 kilometriä.
Aamulla seitsemältä Piika kurvasi vihdoin mersun kotipihaan, takana liki 900 kilometriä ajoa yhden vuoron aikana. Ennätysmäiset kilometrit, ennätysmäinen kassa ja ennätyksellisen puutuneet pakarat.... että sellainen vuoro se.
Perjantaina Piikasella oli edessä taas 13 tunnin vuoro.... tai piti olla. Illalla kymmenen aikoihin Piika kuittaisi itselleen tilauksen Kaarinaan ja noukki kyytiinsä sieltä nuoren naisen. Kaarinasta lähdettiin suuntaamaan kohti Turun keskustaa, kunnes vähän ennen kauppatorin kulmaa tuli suunnitelmiin muutos. Lopulta tuo Kaarinasta haettu kyyti päättyi Suolahdelle, Jyväskylän yläpuolelle. Kolmelta yöllä Piika käänsi pirssin nokan kohti Turkua ja totesi, että taitaa vuoro venähtää... vuoroa jäljellä kaksi tuntia ja matkaa kotiin 357 kilometriä.
Aamulla seitsemältä Piika kurvasi vihdoin mersun kotipihaan, takana liki 900 kilometriä ajoa yhden vuoron aikana. Ennätysmäiset kilometrit, ennätysmäinen kassa ja ennätyksellisen puutuneet pakarat.... että sellainen vuoro se.
torstai 23. huhtikuuta 2009
Tuhansia töitä, valvottuja öitä
tuhansista töistä ei ole tietoa, mutta valvottuja öitä on Pikku-Piialla edessä. Toukokuun listasta löytyy vain neljä päivävuoroa Piikalikan ajettavaksi. Piika kävi taas tiistaina kokeilemassa, miten mersulla ajetaan ja kyllähän sillä vaan ajella kelpaakin. Toukokuulle näyttää tulevan mersulla ajettavia vuoroja neljä, joista peräti kolme vuoroa on yövuoroja viikonloppuna. Outoa. Tähän asti Piikanen on ajanut mersulla ainoastaan päivävuoroja (no, kaksi yövuoroa vuoden aikana...niitä ei edes lasketa?).
Pikku-Piika ei herkästi töissä pelkää, mutta viime yönä istui pelkääjän paikalle asiakas, joka sai Piikalikan muutamaan kertaankin varmistamaan hätänapin paikan. Rahattomat, pahoinvoivat, hullut ja humalaiset...niihin on jo vuoden aikana tottunut. Mutta asiakas, jolla on mielipuolen katse, sekavat jutut, hermostunut käytös ja pisteenä ii:n päällä ase taskussa... sellainen on pelottava. Ja Piikalikka kaikesta sydämestään toivoo, ettei moisia asiakkaita niin usein kyytiin osu, että niihin voisi tottua.
Vaan taas poikkeus vahvisti säännön. Yksi höyrypää vastaan 22 mukavaa ja helppoa lähtöä. Ei huono suhde, Piikasen mielestä ainakaan =)
Pikku-Piika ei herkästi töissä pelkää, mutta viime yönä istui pelkääjän paikalle asiakas, joka sai Piikalikan muutamaan kertaankin varmistamaan hätänapin paikan. Rahattomat, pahoinvoivat, hullut ja humalaiset...niihin on jo vuoden aikana tottunut. Mutta asiakas, jolla on mielipuolen katse, sekavat jutut, hermostunut käytös ja pisteenä ii:n päällä ase taskussa... sellainen on pelottava. Ja Piikalikka kaikesta sydämestään toivoo, ettei moisia asiakkaita niin usein kyytiin osu, että niihin voisi tottua.
Vaan taas poikkeus vahvisti säännön. Yksi höyrypää vastaan 22 mukavaa ja helppoa lähtöä. Ei huono suhde, Piikasen mielestä ainakaan =)
maanantai 20. huhtikuuta 2009
Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta
ja västäräkistä vähäsen?
Pikku-Piika nautiskeli vapaapäivästä lenkkeilemällä koiriensa ja kollegan seurassa Ruissalossa ja bongasi reissulla västäräkin. Bongauspisteet tuli myös valkoposkihanhesta, punarinnasta ja kirkhakkisesta. Ei niin, että Pikku-Piika mitään kottaraisten tiirailua harrastaisi... pisteet tuli puhtaasti siitä, että nuo tirpat tunnisti ilman lintukirjaa.
Suurta riemua ja kevään pulpahtelua rintaan (ehkä jopa molempiin) tuottivat suurina ryppäinä kukkivat sinivuokot ja muutamat yksinäiset valkovuokot serkkujensa joukossa. Kyllä se kevät ja kesä sieltä tulee, kun västäräkkikin hyppelehti keväthumalassaan siksakkia tiellä!
Vuosi on tullut täyteen Piikalikan ensimmäisestä vuorosta taksin ratissa. Se todellakin pitää paikkansa, että mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä nopeammin vuodet vierivät. Outoa, miten vuosi on niin lyhyt aika, mutta palkkapäivästä palkkapäivään on silti niiiiiiiiin pitkä aika. Palkkapäivät ilmeisesti sijaitsevat jonkinlaisella aikavääristymällä...
Viime aikaiset asiakkaat ovat olleet ilmeisesti melko hajuttomia ja mauttomia, koska Piika ei ole mitään kirjoitettavaa keksinyt. Tai sitten piikanen alkaa olla niin vanha, ettei enää vuoron jälkeen muista mitä vuorossa on tullut tehtyä.
Pikku-Piika nautiskeli vapaapäivästä lenkkeilemällä koiriensa ja kollegan seurassa Ruissalossa ja bongasi reissulla västäräkin. Bongauspisteet tuli myös valkoposkihanhesta, punarinnasta ja kirkhakkisesta. Ei niin, että Pikku-Piika mitään kottaraisten tiirailua harrastaisi... pisteet tuli puhtaasti siitä, että nuo tirpat tunnisti ilman lintukirjaa.
Suurta riemua ja kevään pulpahtelua rintaan (ehkä jopa molempiin) tuottivat suurina ryppäinä kukkivat sinivuokot ja muutamat yksinäiset valkovuokot serkkujensa joukossa. Kyllä se kevät ja kesä sieltä tulee, kun västäräkkikin hyppelehti keväthumalassaan siksakkia tiellä!
Vuosi on tullut täyteen Piikalikan ensimmäisestä vuorosta taksin ratissa. Se todellakin pitää paikkansa, että mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä nopeammin vuodet vierivät. Outoa, miten vuosi on niin lyhyt aika, mutta palkkapäivästä palkkapäivään on silti niiiiiiiiin pitkä aika. Palkkapäivät ilmeisesti sijaitsevat jonkinlaisella aikavääristymällä...
Viime aikaiset asiakkaat ovat olleet ilmeisesti melko hajuttomia ja mauttomia, koska Piika ei ole mitään kirjoitettavaa keksinyt. Tai sitten piikanen alkaa olla niin vanha, ettei enää vuoron jälkeen muista mitä vuorossa on tullut tehtyä.
perjantai 27. maaliskuuta 2009
Taksikuskit vapaalla
Se on kyllä niin, että joskus on ahkerimmankin pirssikuskin vedettävä henkeä ja vietettävä laadukasta vapaa-aikaa.
Niinpä Pikku-Piika houkutteli eilen kollegan lopettamaan vuoronsa hitusen ajoissa ja lähtemään seuraksi muutamalle. Ja muutamaan se jäikin, valomerkki kun ehti yllättää ennen kolmatta.
Jotta ilta ei olisi ihan niin lyhyeksi jäänyt, rattia vääntävät naiset lähtivät Piikalikan kollegan luokse kahville... VIRHE!
Kahvikuppeja kaapista ottaessaan kollega kokeili sipulileikkurin terävyyttä sormeensa ja olihan se terävä, upposi kuin veitsi sulaan voihin ja sormi muuttui joulun punaiseksi. Hetken ihmeteltyään Piikalikka ja kollega totesivat, etteivät saa nauravaksi nakiksi muuttunutta sormea kotikonstein kuntoon ja lähtivät ajelemaan päivystykseen.
Päivystyksen aula oli onneksi tyhjä, sitä hysteriaa ja naurua ei ehkä olisi muut kestäneet (tässä kohtaa on ehkä syytä tarkentaa, että nti Naurava Nakki oli vesiselvä - eikä Piikakaan ehtinyt kahtaa lonkeroa enempää ottamaan).
Nauravan nakin hymy hyytyi, kun lääkäri (joka näytti siltä, että oli tullut pubista tai juuri herätetty...tai herätetty pubista) somasti ompeli sormeen seitsemän tikkiä. Ei paljoa sormea naurattanut, mököttävän näytti paremminkin...
Agentti ja salainen ase
Niinpä Pikku-Piika houkutteli eilen kollegan lopettamaan vuoronsa hitusen ajoissa ja lähtemään seuraksi muutamalle. Ja muutamaan se jäikin, valomerkki kun ehti yllättää ennen kolmatta.
Jotta ilta ei olisi ihan niin lyhyeksi jäänyt, rattia vääntävät naiset lähtivät Piikalikan kollegan luokse kahville... VIRHE!
Kahvikuppeja kaapista ottaessaan kollega kokeili sipulileikkurin terävyyttä sormeensa ja olihan se terävä, upposi kuin veitsi sulaan voihin ja sormi muuttui joulun punaiseksi. Hetken ihmeteltyään Piikalikka ja kollega totesivat, etteivät saa nauravaksi nakiksi muuttunutta sormea kotikonstein kuntoon ja lähtivät ajelemaan päivystykseen.
Päivystyksen aula oli onneksi tyhjä, sitä hysteriaa ja naurua ei ehkä olisi muut kestäneet (tässä kohtaa on ehkä syytä tarkentaa, että nti Naurava Nakki oli vesiselvä - eikä Piikakaan ehtinyt kahtaa lonkeroa enempää ottamaan).
Nauravan nakin hymy hyytyi, kun lääkäri (joka näytti siltä, että oli tullut pubista tai juuri herätetty...tai herätetty pubista) somasti ompeli sormeen seitsemän tikkiä. Ei paljoa sormea naurattanut, mököttävän näytti paremminkin...
Agentti ja salainen ase
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)