Jäähyväiset

Haikein mielin lähti Pikku-Piika aamulla ajamaan kohti tallia. Tallissa pientä piikalikkaa odotti hohtavan valkoinen ratsu, jonka ohjaksiin Piika tarttuisi tänään viimeisen kerran. Seuraavan kerran kun Piika astuu talliin, on pilttuussa uusi ja aivan vieras menopeli.

Tämän ihanaisen menopelin ratissa Pikku-Piika ajoi ensimmäisen vuoronsa uunituoreena taksinkuljettajana. Ensimmäisen vuoron, jossa Piika unohti ajavansa automaattivaihteista autoa...sillä seurauksella, että kytkimen sijaan Piika täräytti liinat kiinni sellaisella rytinällä, että asiakkaat olivat singota takapenkiltä kojelaudalle ja matkalaukut takalaatikossa vaihtoivat järjestystä rivakalla tahdilla.

Ensimmäisen vuoronsa, josta suurimman osan ajasta auto seisoi Koulukadun Nesteen (R.I.P.) pihassa yksinäään sillä välin, kun Piika vietti aikaansa puuteroiden nenäänsä. Suuri jännitys vaatii veronsa... vatsalta ainakin.

Myöhemmin, kun vuorot sujuivat jo ilman vessassa istumista ja panikointia, Piika meni ja ruttasi uskollisen Merkkedeesin takapään hotellin oven edustalla. Säälittävän näköinen oli pieni mersuparka takaikkunaa vailla ja takalaatikko puolella lyhentyneenä.

Ilmeisesti Pikku-Piika on jotain oppinut taksityön saloista kymmenen kuukauden aikana, sillä viimeinen vuoro Mersulla sujui huomattavasti paremmin kuin ensimmäinen. Piika kävi vessassa vain kerran (tämä varmasti kiinnostaa kaikkia...), ei eksynyt kertaakaan, ei tehnyt asiakkaiden (mielen)terveyttä uhkaavia jarrutuksia tai kevätjuhlaliikkeitä, ajoi hyvä kassan ja lopetti päivän työvuoron tyytyväisenä siihen, että vuosi sitten otti ja lähti edellisestä työpaikasta menemään. Parempaa päätöstä ei olisi Piika voinut tehdä.

Kun vuoro oli päättynyt, tilitykset tehty ja auto oli omalla paikallaan tallissa, Piika istui hetken autossa aivan hiljaa. Hiljaisuuden jälkeen Piika taputti hellästi auton rattia ja kuiskasi "kiitos, anteeksi ja ei muistella pahalla" ja vannoi, ettei kerro kenellekään ikinä moista tapahtuneen.

Että kiitos ja anteeksi vaan, mersuseni!

Rahat tänne!

Kyllä oli Pikku-Piika taas kovin hämmentynyt viime yönä pariin otteeseen. Vielä hämmentyneempi kuin ne muutamat ihmiset, jotka hämmästyivät siitä, että taksimatkasta pitäisi jotain maksaakin.


Alkuyöstä Piika sai tilauksen lähiöräkälään, jota on pyrkinyt välttelemään parhaansa mukaan. Koska ilta oli todella hiljainen, Piika koki aivohärön ja hyväksyi tilauksen. Pubista autoon kömpi juuri sellainen alkoholisoitunut ja haiseva hampuusi, kuin oli odotettavissakin. Nenän kautta hengittämistä vältellen Piika ajoi asiakkaan ilmoitettuun osoitteeseen ja asiakas ilmoitti hakevansa vaimoltaan rahaa. Tässä kohtaa kuului jo korvien välistä varoituskellojen tuttu kilkatus, mutta sinisilmäisyys voitti ja Piika päästi asiakkaan hakemaan rahaa. Rahaa, jota ei sitten koskaan tuotukaan maksuksi kuljetuksesta. Olisihan se pitänyt arvata.... tyhmästä päästä kärsii koko kassa, ei vaan voi mitään.

Myöhemmin yöllä Piika nappasi torin tolpalta autoonsa humalaisen nuoren naisen, joka ei ensin meinannut kyetä sanomaan osoitettaan... "tiedäkshä ton...ton... verkahovin... shiinä on ympärillä shemmosia juttua...". Matka ei lopulta ollut pitkä, mutta sitäkin piinaavampi asiakkaan juttujen vuoksi. Perillä asiakas ilmoitti tyytyväisenä, että "kiitosh, ei mulla mitään rahaa ole kyllä"... nyt ei enää kuulunut kuljettajan korvien välistä varoituskellojen kalkatusta vaan napsahdus. Kun Piika lopulta sai asiakkaan ymmärtämään, että matka on maksettava tai kuskilla napsahtaa verisuoni päästä eikä se vastaa teoistaan, onnistui neito kaivamaan rintaliiveistään ryppyisen vitosen. Ja lompakosta löytyi lopulta sen verran kolikoita, että kyydistä ei jäänyt maksamatta kuin 10 senttiä. Kun rahat oli laskettu ja kuljettaja hieman ärtyneeseen ja kireään äänensävyyn pyysi asiakasta poistumaan autosta, tämä alkoi vaatia vaihtorahaa... *NAPS* - niin katkesi seuraava kireä viulunkieli Pikkuisen Piikasen päässä ja lopulta asiakas toivotettiin voimasanojen kera ulos autosta ja käytiin vielä hieman auttamassakin, kun motoriikka oli hieman verran hukassa.

On se kuulkaas ihmiset niin, että ei se taksi ole mikään ilmainen kulkupeli. Ei kuljettaja siellä pelkästään hyvästä sydämestään teitä haisevia, hikkaavia, kähmiviä, sammuvia ja typeriä puhuvia paskiaisia siellä kuljettele. Jos ei ole rahaa, niin sitten kävellään kotiin tai hankkiudutaan vaikka putkaan. Mutta ei taksiin. Taksi ei ole mikään jokamiehen oikeus, jonka palveluita on persaukisenakin pakko saada. Ihan vaan tiedoksenne, kun tuntuu olevan useammallakin toisenlainen käsitys asiasta.

Ja ps. ne tila/invataksit siellä tolpalla ovat takseja siinä missä pienet Anjovikset, Merkkedeesit ja Skeidatkin. Kyllä, ne kuljettavat myös yhden ihmisen kerrallaan tai kaksi. Ja ei, ne ei maksa yhtään enempää kuin pikkutaksikaan. Eikä tästä tarvitse tolpalla inttää, tämä on aivan VARMA TIETO. Eli kun pyydetään menemään tolpalla ensimmäiseen taksiin, niin menkää pölypäät. Älkääkä jääkö jankkaamaan asiasta.

ja pps. sille ison auton kuljettajalle kannattaa lohkaista vitsiä aiheesta yksi matkustaja ja iso auto...ne tykkäävät siitä ;) (NOT)

ja ppps. sille ensimmäiselle hampuusille tiedoksi, että kyllä... se oli Pikku-Piika, joka jätti terveiset autosi tuulilasin jäiseen pintaan. Kaikella rakkaudella.

Yhdeksän kuukautta

niinkin pitkään olen nyt ajanut taksia päätyökseni. Muutaman irtokeikan heitin ennen vapunpäivää, josta lasken tämän "uran" alkaneeksi. Kaikenlaista on tullut nähtyä ja kuultua ja koettua. Jokusen kerran on tullut eksyttyä, useamman kerran löydettyä perille (mikä tietysti on suotavaa tässä työssä).

Viime viikolla jouduin ensimmäisen kerran soittamaan sinitakkiset ystävämme auttamaan asiakasta ongelmissaan (tai kuskia). Oli kovin ilahduttavaa saada paikalle kolme avuliasta ja komeaa miekkahihaa. Kiitos kavereille avusta (pojille, meinasin sanoa... mutta ei taida olla korrektia pojitella. Edes poliiseja). Tilanne selvisi ja asiakas sai maksuttoman kyydin sinivalkoisella tilataksilla Eerikinkadun hotelliin. Toivottavasti hetkeen ei tarvitse uudestaan ottaa puheyhteyttä hälytyskeskukseen :)

Outoa oloa

Vapaa lauantai-ilta. Outoa.

Pikku-Piialla piti olla tänään koiranpesupäivä (kyllä, se vie liki koko päivän). Sunnuntaina on Turussa koiranäyttely, jonne oli tarkoitus suunnistaa nuoremman koiran kanssa. Järjetön väsymys ja yllättävät (joskin tavallaan myös odotetut) suru-uutiset saivat kuitenkin suunnitelmat muuttumaan ja edessä on pitkästä aikaa sunnuntaiaamu, jolloin voi nukkua pitkään ja viettää ns. normaalia viikonloppuaamua (siis muiden ihmisten mielestä normaalia...).

Pikku-Piialla oli paljonkin sanottavaa ja kirjoitettavaa, mutta kaikki asiat haihtuivat päästä. Tyydyn siis toivottamaan kaikille mukavaa viikonloppua!

Nainen ratissa osa 145847603

Pikku-Piika teki tänään syrjähypyn ja petti pienen Anjoviksen. Vapaapäiväksi piti keksiä tekemistä ja mikä sen mukavampaa, kuin lähteä keikkaamaan "vieraaseen talliin".

Sydän jännityksestä väpättäen Pikku-Piika marssi aamulla talliin, löysi auton avaimet sovitusta paikasta ja istahti autoon (joka tuoksuikin ihanasti uudelta autolta). Tähän asti siis kaikki hyvin vaan sitten alkoivat ongelmat...

Ensimmäinen ongelma oli kaukosäädin/avain... tai siis kaukosäädin, jossa selvästi oli avain sisällä, mutta joka ei suostunut tulemaan ulos. Pitkällisen ähräämisen ja rumien sanojen suoltamisen jälkeen Pikku-Piika sai erotettua kaukosäätimen ja avaimen toisistaan ja on valmis starttaamaan auton...

... huomatakseen, että joku ***** mäntti oli varastanut autosta virtalukon! Vaikka miten etsi ja kopeloi, kopeloi ja etsi, virtalukkoa ei löytynyt. Piika pohti jo pienessä mielessään, miltä mahtaa isännän ilme näyttää puhelimen toisessa päässä, kun Piika soittaa ja kysyy mihin auton virtalukko on mahtanut joutua.

Jostain kuitenkin osui pieni ja vaivainen auringonsäde Piian risukasaan ja silmiin osui nappi, jossa luki "START STOP ENGINE". Näppärä ja kielitaitoinen Pikku-Piika päätteli nopeasti, että tämä namiska varmasti liittyy jollain tavalla edes auton käynnistymiseen. Lisää tutkailua ja kopelointia ja Piika havaitsi, että ko. napin vieressä on kolo...juuri ja täsmälleen tuon kaukosäätimen mentävä kolo. Eipä muuta kuin varovasti sovittamaan kaukosäädintä koloon ja mitä tapahtuikaan??? Autoon päsähti virrat päälle ja eikun varovasti painamaan tuota mystistä nappia... Pikku-Piian käsi ojentui kohti nappia ja sormi täristen painoi napin pohjaan. WRUMMM sanoin Volvo ja käynnistyi.

Hämmentäväksi ovat menneet nämä nykyautot, sanoo Pikku-Piika (ja on nyt aivan rakastunut tuohon valkoiseen Volvoon)

Sukkatehdas Anjoviksessa

Tammikuu alkoi sairastellen. Ensin nousi kuume, sitten tuli flunssa ja lopulta vielä silmätulehdus molempiin silmiin... oli viime yönä kovin punasilmäinen pirssikuski Anjoviksen rattia vääntämässä. Jopa niin punasilmäinen, että eräs asiakas äityi tiedustelemaan Pikku-Piialta huolestuneeseen sävyyn, onko kuljettaja varmastikin ajokuntoinen.

Kovin hiljaisia ovat olleet nämä alkuvuoden arkiyöt, mikä ei suuresti Piikaa miellytä. Toisaalta, kaikessa on puolensa... muutaman kotona vietetyn sairaspäivän ja hiljaisten öiden ansioista Pikku-Piika on jo villasukittanut itsensä, muutaman kaverin ja muutaman kaverin lapsen.

Pikku-Piika, nykyiseltä titteliltään myös sukkatehtaan johtajatar, on onnistunut työntämään unirytminsä jemma -nimiseen paikkaan. Tai sitten Pikku-Piika on vain täysin ja antaumuksella sopeutunut yöeläinten rytmiin... uni ei iske silmään ennen kuin vasta aamulla ja ennen iltapäivää on turha kuvitellakaan pääsevänsä vällyjen alta ylös. Maanantaina on edessä pitkästä piiiiitkästä aikaa ensimmäinen päivävuoro. Siihen mennessä olisi hyvä ehkä opetella nukkumaan myös öisin... ehkä ja kenties.

Miksi, oi miksi?

Miksi joillakin miespuolisilla asiakkailla on vimmattu tarve kosketella naispuolista kuljettajaa taksissa? Voisiko joku tällainen tahmanäppi valaista minua, koska asia oikeasti kiinnostaa!

Otin varhain sunnuntaiaamuna kyytiin humaltuneen herran, joka ensin vaikutti kuitenkin olevan kohtuudella ottanut ja jota erehdyin kuvittelemaan ihan fiksuksi tapaukseksi. Luulo ei ollut taaskaan tiedon väärti.

Matkan aikana asiakas nojautui hiljalleen etupenkillä kohti Pikku-Piikaa ja Piika puolestaan kohti ovea, päästäkseen mahdollisimman kauas tunkeilijasta. Yllättäen asiakkaan käsi kohosi kohti kuljettajan poskea, silittelytarkoituksessa... tässä kohdin kuljettaja ärähti aika kipakasti asiakkaalle, jonka jälkeen käytiin seuraava keskustelu

PP: Ne kädet pysyy sitten loppumatkan siellä omalla puolella
A: Niin mutta kun mä haluaisin kosketella sua...
PP: Ei onnistu
A: Mutta miks?
PP: Koska mä en halua, että sä kosket mua ja se ei kuulu palvelun hintaan
A: Jos mä maksan kakskymppiä ylimäärästä
PP: No sillä rahalla ei kosketa edes hihaa...
A: mutta kun mä niin haluaisin kosketella
PP: no koskettele itseäsi, älä minua
A: sä et kyllä sovi yhtään asiakaspalvelijaksi, tommonen ylimielinen ämmä! Mä jään tässä vittu pois, tommosen kyydissä en oo hetkeäkään enää...

Oikeastiko te arvon miehet kuvittelette, että istumalla taksiin ja maksamalla matkasta, te saatte tunkeutua lupaa kysymättä kuljettajan henkilökohtaiselle reviirille? Kosketella mielenne mukaan?

Saanko minä mennä puristelemaan katsastusmiestä haaroista, kun tämä katsastaa autoa? Eikö se muka kuulu jumaliste palveluun? Ai ei... no vaihtakoon alaa sitten prkl, jos ei asiakaspalveluhenkisyys moiseen riitä!

Kosketelkaa siis toisianne, mutta älkää pirssissä. Ja jos siellä on ihan pakko kosketella, kosketelkaa itseänne!