Tiedätkö sinä missä asut?

Yllättävän moni nimittäin ei tiedä. Tämän sai Pikku-Piika todeta taas viime yönä...

Asiakas hyppäsi kyytiin torin tolpalta. Autoon pienten vaikeuksien jälkeen päästyään asiakas tuijotti kuljettajaansa kuin lehmä uutta veräjää... Piikalikka odotti tovin, josko asiakas vapaaehtoisesti kertoisi, mihin on menossa. Ei kertonut, joten piti sitä tiedustella...

- tuota, mihinkäs ajetaan
- josh tota tonne .... tonne...
- niin?
- odotahs...joooooh, xxx:n katu 21

Pikku-Piika lähti ajamaan kohti kyseistä katua vaikka ei siellä tuollaista talonumeroa löydykään (yleensä sentään se katu osuu oikeaan vaikka numero ei osuisikaan)

Asiakas, tietysti, sammui lähes heti kun auto nytkähti liikkeelle. Oikealle kadulle päästyään Piikalikka alkoi herätellä asiakasta... ei tehonnut normaalilla äänellä suoritettu herätys. Ei myöskään voimakkaammalla äänellä toivotetut huomenet. Töniminen yhdistettynä huutoon... ei vaikutusta. Vasta kun lippalakin lipasta otti kiinni ja käänteli asiakkaan päätä ripeästi lasten liikennelaulun mukaisesti ensin vasempaan, sitten oikeaan ja kerran vielä vasempaan alkoi toimia.

Kun asiakas sai silmänsä raolleen, Piika piti huolen siitä, ettei uutta nuokahdusta tapahtunut... alkoi uudelleen tenttaaminen osoitteen suhteen

- niin mikäs se talon numero olikaan
-kakshkytyksh
- tällä kadulla ei ole sellaista numeroa
- varmahsti on, mä ashun shiällä
- no kattopas nyt ympärillesi ja kerro, mikä täällä näistä taloista on se numero 21
- no shä vittu olet ajanut jo ohi
- no mennään takaisin, hihkase kun ollaan talon kohdalla
Kun ajettiin takaisin kadun alkupäähän, asiakas huikkaa iloisesti
-"onhan she mun talo tosha... shä valehtelit ettei shitä ole" (Totta joo, dääm ettei mennyt kusetus läpi)
- niin tämä on ykköstalo
-nii jusht! Niinhän mä shanoin. XXX:n katu kashkytyks
-Totta! Anteeksi, etten heti ymmärtänyt
- Ei she mitään... shattuu shitä!

Jep.

Aikaisemmin illalla eräs asiakas tahtoi snägärin kautta kotiin. Mantulla asiakas varmisteli moneen kertaan, että tahtooko kuskikin evästä. Ei tahtonut. Kun päästiin asiakkaan kotiin, Pikku-Piikasen käskettiin parkkeerata auto talon viereen "siksi aikaa kun syödään". Autosta poistui sydämistynyt asiakas, kun kuljettaja ei tullutkaan syömään vartavasten hänelle ostettuja makkaraperunoita. Kiittämätön kuljettaja... pitäisihän sitä kiljua riemusta, kun ympäripäissään oleva asiakas ostaa väärillä mausteilla makkaraperunat, vaikka on moneen kertaan tarjouksesta kieltäydytty. Ja matkan ajan vielä eväitä on hellästi haudottu ja lämpimänä pidetty hikisessä haarovälissä. Jep. Ja toinekin jep!

Elämä on. Onneksi ei ole elämää, kun on taksikuski ja aina töissä.
P